Tällä kansakin pääsee avaruuteen

Vajaa viisi minuuttia painottomuudessa maksaa lähes 140 000 euroa. Varauksia on tehty jo kaksisataa, vaikka avaruusalus ei ole vielä valmis.

Miljonääri, sir Richard Branson on julkaissut kaupallisen avaruusaluksensa, jolla hän aikoo viedä tavallisia ihmisiä, tosin tarpeeksi rahakkaita, avaruusmatkoille.

Virgin Galantic -avaruusalus koostuu kahdesta osasta: lentokoneesta ja siitä irtoavasta rakettiosasta. Lentokoneesta irtaannuttuaan raketti jatkaa matkaansa yli sadan kilometrin korkeuteen, jossa avaruusturistit ehtivät kokea painottomuutta vajaan viiden minuutin ajan. Samalla he voivat ihailla näköalaa maahan. Kuuhun asti tai pidemmälle ei siis matkata.

Mukaan mahtuu kuusi turisti kahden astronautin lisäksi. Yksi matka maksaa lähes 140 000 euroa. Matkan on hinnasta huolimatta varannut jo 200 ihmistä 30:sta eri maasta. Yhtiö on saanut ennakkomaksuina valtavia summia.

- En tiedä, miltä tuntuu synnyttää, mutta luulen tämän olevan lähellä sitä kokemusta. Olen iloinen, että olemme jo näin pitkällä, Branson kertoi aluksensa julkistamistilaisuudessa New Yorkissa.

Alus on 60-prosenttisesti valmis. Viime heinäkuussa kolme ihmistä kuoli testauksissa eivätkä kehittäjät tiedä vieläkään, mikä meni vikaan. Siitä huolimatta koelentoja on tarkoitus tehdä jo ensi kesänä.

Kuningatar Elisabeth II:n aateloima sir Branson luonut omaisuutensa Virgin-levy-yhtiöllä.

(MTV3-AP)

Lue myös:

    Uusimmat