Talibanit pidättivät EU-komissaarin

Suurinta osaa Afganistania hallitseva ääri-islamilainen Taliban-järjestö pidätti tänään EU:n ihmisoikeuskomissaarin Emma Boninon ja 18 muuta henkilöä. Heidät vapautettiin yli kolme tuntia myöhemmin.

Talibanin edustajien mukaan Bonino ja hänen seurueensa pidätettiin, koska he olivat ottaneet valokuvia naisten sairaalassa Kabulissa. Bonino itse sanoi vapauduttuaan, ettei hän tiedä pidätyksen syytä. Bonino oli Kabulissa lyhyellä vierailulla tutkimassa, miten Afganistan käyttää EU:lta saamaansa runsaan 200 miljoonan markan hätäapua.

Eräitä seurueeseen kuuluvia oli tyrkitty rynnäkkökivääreillä, Bonino kertoi. Häntä itseään ei ollut tyrkitty, mutta kylläkin uhkailtu rynnäkkökiväärillä.

Bonino ei kertomansa mukaan ollut pelännyt oman turvallisuutensa takia. Hän oli sen sijaan pelännyt tilanteen riistäytyvän afgaanien hallinnasta, koska kukaan näistä ei tuntunut olevan johtaja tilanteessa.

Boninon 18-jäseninen valtuuskunta, johon kuuluu avustustyöntekijöitä ja lehtimiehiä, pidätettiin ja vietiin poliisiasemalle, kun he olivat tutustuneet naisten sairaalaan pääkaupungissa Kabulissa, kertoi muuan Talibanin turvallisuusvirkailija.

-Heidät pidätettiin, koska heillä ei ollut kirjallista lupaa viranomaisilta ja koska he ottivat kuvia naisista, sanoi Taliban-järjestön pidätysosaston päällikkö Hajji Habibullah.

-Talibanin linjana on, ettei vieras mies saa kuvata naisia. Heidät tuotiin tänne tämän rikoksen vuoksi. Sairaalan johtaja tuli meille valittamaan, että he ottivat kuvia. Heillä oli nauhureita ja videokameroita, hän lisäsi Pidätyspäällikkö Habibullah vakuutti, ettei pidätettyjä ole kohdeltu huonosti:
-Katsokaa, me olemme vieneet heille Pepsiä.

Bonino ja hänen seuralaisensa vapautettiin ilmeisesti sen jälkeen kun tilanteesta oli kerrottu Kabulin hallintoa tällä hetkellä johtavalle Mohammed Rabbanille.

Kabulissa vakinaisesti toimivat lehtimiehet saivat käydä katsomassa pidätettyjä, jotka seisoivat poliisiaseman pölyisellä pihalla.
-Me olemme odottaneet täällä auringossa jo kaksi ja puoli tuntia, kertoi Boninon tiedottaja Filippo di Robilant toimittajille aamupäivällä Suomen aikaa.

EU:n suorapuheinen ihmisoikeuskomissaari Emma Bonino on korkea-arvoisin ulkomainen virkamies, joka on käynyt Kabulissa sen jälkeen kun se joutui Talebanin haltuun vuosi sitten. Boninon valtuuskuntaan kuuluu seitsemän muuta Euroopan komission virkailijaa, avustustyöntekijöitä ja kahdeksan lehtimiestä.
(STT-AFP-Reuter)


Lue myös:

    Uusimmat