Taliban julkaisi videon vangitusta USA:n sotilaasta

Afganistanin Taliban-ääriliike on julkaissut videon vangitsemastaan amerikkalaissotilaasta. 28 minuuttia kestävä nauha ilmestyi internetiin viikonlopun aikana.

30. kesäkuuta kadonnut sotilas on silminnähden järkyttynyt ja peloissaan videolla. Hänet on kuvattu istumassa lattialla perinteisessä afganistanilaisessa asussa.

- Kun olen ollut täällä (Afganistanissa) ja nähnyt miten nämä ihmiset elävät ja toimivat, olemme mielestäni hyökänneet itsenäiseen valtioon, vastaa amerikkalaissotilas englanniksi, kun häneltä tiedustellaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman toimia Afganistanissa.

- Lähettäkää meidät takaisin kotiin, jotta voisimme olla siellä mihin kuulumme emmekä täällä haaskaamassa aikaamme ja elämiämme, sotilas jatkaa talibanien kysyessä, onko tällä viestiä maanmiehilleen.

Vaikka vangitsijat ovat miehen mukaan "kohdelleet häntä kuin vierasta", hän hermostuu puhuessaan perheestään.

- Pelkään, että en enää näe heitä enkä voi sanoa rakastavani heitä tai halata heitä.

- Olen peloissani - peloissani, että en pääse kotiin. Vankina oleminen on hyvin pelottavaa, sotilas kuvailee.

Yhdysvaltain armeijan edustaja on vahvistanut, että videolla esiintyvä mies on heidän sotilaansa. Edustaja tuomitsi videon "propagandaksi".

- He käyttävät sotilasta oman propagandansa levittämiseen. Yhdysvaltojen ja liittouman joukot tekevät kaikkensa, jotta sotilas saadaan takaisin vahingoittumattomana, hän sanoi nimettömänä uutistoimisto AFP:lle.

Pentagon ei ole vielä julkistanut vangitun sotilaan nimeä. Mies on tiettävästi ensimmäinen Yhdysvaltain sotilas, joka on otettu vangiksi vuonna 2001 alkaneen Afganistanin sodan aikana.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat