Talentumissa riitaa lehtiavustajista

Talentumin tietotekniikkalehtien 22 vakituista avustajaa on ilmoittanut keskeyttävänsä yhtiön julkaisujen avustamisen. Avustajat kertovat yhteisessä julkilausumassaan, että yhteistyön loppumisen syynä on Talentumin johdon haluttomuus neuvotella avustajasopimuksen tekijänoikeuksiin liittyvistä ehdoista.

Työnsä keskeyttävien avustajien joukossa on muiden muassa MikroPC-lehden kokeneimpia free-toimittajia. MikroPC:n tapaisten erikoislehtien sisällön tuotannossa asiantuntija-avustajien osuus on ratkaiseva. Esimerkiksi kahden viikon välein ilmestyvän MikroPC:n tuoreimman numeron (MikroPC 12/99) toimituksellisesta sisällöstä on noin 80 prosenttia peräisin avustajilta, avustajat sanovat julkisuuteen antamassaan tiedotteessa.

Talentumin freelance-toimittajilta vaatiman sopimuksen mukaan nämä luopuisivat ilmaiseksi kaikista taloudellisista oikeuksistaan teokseen. Tähän asti avustajat ovat myyneet teostensa (artikkelit, piirrokset, valokuvat) kertajulkaisuoikeuden, kerrotaan avustajien julkilausumassa.

Käytännössä vaatimus tarkoittaisi sitä, että tekijällä ei ole enää oikeuksia hyödyntää artikkeliaan tai muuta teostaan. Teoksen kaikki uudelleenkäyttö- ja myyntioikeudet sellaisenaan tai muokattuna kaikissa maissa siirtyisivät sopimuksessa kustantajalle lopullisesti.

Talentum on eräs Suomen ja Pohjoismaiden suurimpia asiantuntija-avustajien hyödyntäjiä, jonka vuoksi julkilausuman antaneet avustajat katsovat kiistalla olevan ennakkotapauksen luonne.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat