Talentum vetäytyy Focus-lehden perustamisesta

Yhtiön mukaan lehdelle olisi kysyntää, mutta riittävän levikin saavuttaminen vaatii liian riskialttiin panostuksen.

Talentum on ilmoittanut, että se vetäytyy Focus-lehden perustamisesta.

Uusi aikakauslehti olisi perustunut saksalaisen uutis- ja ajankohtaislehden Focuksen konseptiin. Focusta julkaistaan Saksan lisäksi lisensoituna Brasiliassa ja Portugalissa.

Talentumin hallitus on tehnyt päätöksen, ettei yhtiö ole valmis yksin ottamaan riskiä Focus-lehden perustamisesta.

Talentumin mukaan kevään aikana tehdyt markkina- ja kuluttajatutkimukset ovat osoittaneet, että Focus-lehdelle on markkinoilla kysyntää, mutta tavoitellun yli 70 000 levikkitason saavuttaminen vaatii niin suuret panostukset, ettei Talentum ole halukas ottamaan riskiä yksin.

Talentum pyrkii kesän aikana lehden suunnittelutiimin kanssa selvittämään löytyykö lehden julkaisemiseen uudenlaista rahoitusrakennetta, jolla Talentumin riski pienenisi oleellisesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat