Mainos

Talentum nousi alkuvuonna voitolle

Viestintäkonserni Talentum teki alkuvuonna voitollisen tuloksen. Tammi-syyskuun tulos oli runsaat 8000 000 euroa plussalla, kun vuosi sitten se oli kaksi miljoonaa euroa tappiota.

Viestintäkonsetni Talentum

Viestintäkonserni Talentum teki alkuvuonna niukasti voitollisen tuloksen. Tammi-syyskuun tulos rahoituserien jälkeen oli runsaat 800000 euroa plussalla, kun vuosi sitten vastaavalta ajalta kertyi lähes kaksi miljoonaa euroa tappiota. Liikevaihto 80,1 miljoonaa euroa oli hieman vuoden takaista pienempi.

Talentumin lehdistä varsinkin Talouselämä ja Tekniikka & Talous saivat lisää lukijoita. Talouselämä kasvatti vaikeassa markkinatilanteessa myös liikevaihtoaan ja paransi kannattavuuttaan. Koko Talentumin kustannustoiminta teki nyt 3,2 miljoonan euron liikevoiton, kun se vuotta aiemmin oli vain 0,7 miljoonaa. Myös Talentumin suoramarkkinointi kannatti hyvin.

Tv-sisällöntuotannon kannattavuus parani hieman ja verkkoliiketoiminnan konsultointi kääntyi voitolliseksi. Premediatoimiala sen sijaan ei yltänyt tavoitteisiin. Loka-joulukuussa Talentum arvioi konsernin kannattavuuden paranevan merkittävästi sekä vuoden takaiseen että aiempiin neljänneksiin verrattuna. Yrityksille suunnatun mainonnan määrä on edelleen alhainen, mutta lasku on ilmeisesti pysähtynyt, yhtiö arvioi tulostiedotteessaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.