Talebanien vapauttama amerikkalaissotilas palaa kotimaahan

Talebanien vapauttama amerikkalaissotilas palaa tänään Yhdysvaltoihin, kertovat maan viranomaiset.

Kersantti Bowe Bergdahl on ollut vapautuksensa jälkeen Saksassa sotilassairaalassa.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan hän menee seuraavaksi Teksasin osavaltiossa sijaitsevaan armeijan lääkintäkeskukseen saamaan lisähoitoa.

- Hän palaa aamulla San Antonioon. Meidän tärkein tehtävämme on varmistaa, että kersantti Bergdahl saa tarvitsemaansa hoitoa ja tukea, amiraali John Kirby sanoi tiedotteessa.

Taleban sieppasi kersantti Bergdahlin viisi vuotta sitten Afganistanissa. Hänet vaihdettiin toukokuun lopussa viiteen Guantanamon vankileirillä olleeseen talebantaistelijaan.

Bergdahlin on epäilty jättäneen luvatta tukikohtansa ennen sieppaustaan. Entisiä sotilasviranomaisia lähteenä käyttäneen New York Times -lehden mukaan Berghdahl lähti tukikohdastaan lähellä Afganistanin ja Pakistanin rajaa.

Ennen lähtöään ja siepatuksi joutumistaan Bergdahlin sanotaan jättäneen viestin, jossa hän kertoi olevansa pettynyt armeijaan ja sotaan ja aikovansa aloittaa uuden elämän. Bergdahl saattaa saada asiassa syytteen.

Jotkut amerikkalaispoliitikot ovat arvostelleet presidentti Barack Obamaa terroristien myötäilystä, koska tämä vaihtoi Bergdahlin talebantaistelijoihin. Obama on sanonut, että Yhdysvallat ei jätä univormussa palvelevia amerikkalaisia pulaan.

  

Lue myös:

    Uusimmat