Taleban yhä vallassa Kandaharissa

USA pommitti kaupunkia. Taleban-johtajia vangittu.

Telban-liikkeen elintila Afganistanissa käy yhä pienemmäksi. Kuvassa opposition taistelijoita matkalla pääkaupunkiin Kabuliin.

Afganistanin Taleban-liike pitää yhä hallussaan maan eteläosassa sijaitsevaa Kandaharin kaupunkia sekä pohjoisessa olevaa Kunduzia, kertoi Talebania vastustavien joukkojen edustaja tänään.

-Talebanilla on yhä voimakas ote Kandaharista, sanoi edustaja.

Paikalliset heimopäälliköt ovat viime aikoina järjestäytyneet Talebania vastustavaksi voimaksi. Hän arvioi, että noin 70 prosenttia Talebanin komentajista on päättänyt seurata liikkeen korkeinta johtajaa mullah Mohammad Omaria, kun taas 30 prosenttia heistä ei halua enää taistella.

Heimopäällikkövaltuuskunnan oli sunnuntaina määrä matkustaa Kandahariin taivuttelemaan Omaria antautumaan, edustaja sanoi. Pakistanissa toimiva afgaanien uutistoimisto AIP kertoi aiemmin tänään, että Yhdysvallat oli moukaroinut Kandaharia viime yönä ja varhain tänään.

Pommituksissa tuhoutui AIP:n mukaan Talebanin ulkoministeriön rakennus ja moskeija. Ainakin 11 siviiliä sai surmansa. Tietoa ei voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä. Myös pohjoisessa sijaitseva Kunduz on Talebanin hallussa. Pohjoisen liiton edustajat neuvottelivat tänään kaupunkiin liittoutuneiden talebanien kanssa heidän antautumisestaan.

-Neuvottelut talebanien antautumisesta ovat käynnissä. Antautumisesta kieltäytyjät tapetaan, sanoi liiton edustaja.

Afganistanin opposition joukot ovat saaneet vangittua ryhmän merkittäviä Taleban-liikkeen johtajia.
Asiasta kertoivat nimettömät yhdysvaltalaislähteet varhain tänä aamuna.

Vangintojen toivotaan johtavan Osama bin Ladenin löytymiseen. Virkamieslähteiden mukaan vangittujen avulla voi olla toivoa päästä käsiksi laajemminkin al-Qaida-järjestöön.

Yhdysvallat uskoo bin Ladenin ja al-Qaidan olevan syyskuisen terrori-iskun takana. New Yorkissa ja Washingtonissa tehdyissä iskuissa kuoli lähes 5000 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-AP)

Saksan liittopäivillä äänestetään siitä, voidaanko saksalaisia sotilaita lähettää amerikkalaisten tueksi Afganistaniin.

(Huomenta Suomi 16.11.2001)

Lue myös:

    Uusimmat