Taksi törmäsi 14-vuotiaaseen suojatiellä - ei jättänyt yhteystietoja

Helsingissä on ollut tällä viikolla kaksi tapausta, jossa taksi on törmännyt suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan.

Keskiviikkona noin kello 15 aikaan 14-vuotias koululaistyttö jäi taksin alle ylittäessään Runebergintietä suojatietä pitkin Apollonkadun kohdalla.

Poliisin mukaan etelän suuntaan ajanut valkoinen taksiauto törmäsi tyttöön. Suojatien eteen oli viereisellä kaistalla jo pysähtynyt toinen henkilöauto. Törmäyksen voimasta uhri lensi kertomansa mukaan ensin auton konepellille ja sen jälkeen maahan.

Tapahtuneen jälkeen taksin kuljettaja oli avannut oven ja käskenyt uhria ja tämän seurassa ollutta toista tyttöä autoon ja kuljettanut heidät kotiinsa.  Tämän jälkeen kuljettaja oli poistunut paikalta jättämättä tietoja itsestään. 

Uhrin jalkaan oli tullut törmäyksestä syvä haava, johon ommeltiin Lastenklinikalla 6-7 tikkiä.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. 

Poliisi pyytää yleisön apua taksiauton ja sen kuljettajan tunnistamiseksi.  Havainnoista voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 417922.

Toinen törmäys tapahtui eilen aamulla Porthaninkadulla.

Poliisin mukaan kello 7.40 Porthaninkatua alas ajanut taksiauto törmäsi risteyksessä Toisen linjan suuntaan kääntyessään suojatietä ylittävään naiseen.

Taksi oli ennen kääntymistä jäänyt odottamaan raitiovaunun ohimenoa ja lähtiessään tämän jälkeen kääntymään ei havainnut ajoissa suojatietä ylittävää naista, vaan törmäsi tähän.

Jalankulkija kaatui maahan törmäyksen voimasta.  Taksin kuljettaja jäi paikalle ja soitti tapahtuneesta hätäkeskukseen. 

Jalankulkijalle mahdollisista vammoista ei ole vielä tarkempaa tietoa, paikalla oli havaittavissa ruhjeita ja vertavuotavia haavoja kasvoissa. Uhri toimitettiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. 

Poliisi on kirjannut asiasta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.

Lue myös:

    Uusimmat