Taksiliitto haluaa taksipalveluihin uutta ajattelua

Taksiliiton puheenjohtajan mukaan toimiva taksiverkko takaa maaseudun elinkelpoisuuden.

Taksiliiton puheenjohtajan Krister Olssonin mielestä taksiverkon laatu ja laajuus vaikuttavat pitkälti siihen, toteutuuko Suomessa jatkossakin alueellinen tasa-arvo palvelujen saatavuudessa.

Olsson puhui Pieksämäellä Etelä-Savon ja Pohjois-Savon taksiyrittäjien vuosikokouksessa. Hän totesi, että taksipalvelujen säilyttämiseksi tarvitaan myös uutta ja ennakkoluulotonta ajattelua. -Taksin perinteiseen henkilökuljetuspalveluun on yhdistettävissä monenlaisia muita palveluja, joita harvaanasutuilla seuduilla ei enää kukaan muu ole tarjoamassa, hän sanoi.

Hän vaati myös välillisen verotuksen kuntoonsaattamista, jos maaseudun viimeistä tukirankaa ei haluta murentaa. Taksit maksavat autoveroa, käyttömaksua ja dieselveroa, joista muu joukkoliikenne on vapautettu.

-Jos kuljetussopimuksia lähdetään tekemään vain verotuksellisesti etulyöntiasemassa olevien joukkoliikenneyrittäjien kanssa, ovat maaseudun taksit hyvin pian syöksykierteessä, josta paluuta ei ole, Olsson sanoi.

Hänen mukaansa muun muassa kuntien ja Kelan kuljetuspäätökset ja kuljetusten logistinen suunnittelu vaikuttavat pitkällä tähtäimellä siihen, säilyykö maaseudun taksiverkko elinkelpoisena.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat