Take Thatilta myös uusi albumi

Brittiläinen poikabändi Take That aikoo tehdä myös uuden albumin menestyksekkään paluukiertueensa jälkeen. Levy on bändin ensimmäinen reiluun kymmeneen vuoteen ja näillä näkymin se saadaan kauppoihin jo tänä syksynä.

Gary Barlow, Howard Donald, Jason Orange ja Mark Owen jakavat sanoitus- ja sävellystyön tulevan albumin tiimoilta. Menestyksekästä soolouraa tekevää Robbie Williamsia ei uudella levyllä kuulla. Bändin pojat ovat uudesta tulemisesta silti innoissaan.

- Olemme olleet todella ihmeissämme vastaanotosta, jonka olemme saaneet. Ihmiset keikoilla ovat olleet uskomattomia. On hieno kokemus meille kaikille päästä sanoittamaan ja säveltämään yhdessä ja aiommekin tehdä tästä parhaan levymme ikinä, Mark Owen kommentoi.

90-luvun alussa perustettu Take That myi reilun viiden yhteisen vuoden aikana noin 25 miljoonaa levyä ja tehtaili lukuisia ykkössinkkuja. Take That -kokoonpanoa on pidetty jopa menestyksekkäimpänä bändinä sitten The Beatlesin.

Bändin hajotessa 1996 jouduttiin sureville faneille avaamaan auttavia puhelinlinjoja, joilla fanien oli mahdollista purkaa ahdistustaan. Yhtenä syynä bändin hajoamiseen pidettiin Williamsin ja muiden jäsenten välisiä riitoja.

Moni musiikkibisneksen ammattilainen ei voinut uskoa korviaan, kun viime syksynä levisi tieto Take Thatin paluukiertueesta. Keikat kuitenkin kannattivat ja bändin kiertuetta pidennettiin, koska keikat Manchesterissa, Lontoossa ja Birminghamissa myytiin hetkessä loppuun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat