Takapuolesta mitattu kuume aiheutti kiistan varuskunnassa

Tutkinta kahdelle varusmiehelle takapuolen kautta tehdystä kuumeenmittauksesta on valmistumassa. Asia siirtyy hyvin todennäköisesti syyttäjälle, kertoi sotilaslakimies Heikki Kohijoki Pääesikunnasta. Tapaus sattui Säkylän Huovinrinteen varuskunnassa kesäkuussa.

Mittaus tehtiin, kun varusmiehet valittivat nilkka- ja selkäkipuja ennen maastomarssille lähtöä. Mittauksen teki kantahenkilökuntaan kuuluva lääkintäammattilainen.

Kuulustelupöytäkirjat lähtevät Porin prikaatiin syyskuussa. Joukko-osaston komentaja voi ratkaista asian kurinpitomenettelyssä. Hän voi myös päättää asian viemisestä syyttäjälle, selvittää Kohijoki.

-Aina kun kysymyksessä on vakava tai suurta julkisuusarvoa omaava juttu, se menee syyttäjälle.

Varusmiesten lämmön mittaaminen takapuolesta on sallittua. Ratkaistavaksi jää, oliko se asiallista tässä tapauksessa, sanoo Kohijoki.

Kuulusteluissa selvisi, että varusmiehet kokivat toimenpiteen nöyryyttävänä, mutta kantahenkilökunnan mukaan kyseessä oli normaali toiminta.

Asiasta kertoi ensin Yle.

(MTV 3- STT)

Lue myös:

    Uusimmat