Takapakki vei Mannerheim-tähden kilot

Mannerheim-elokuvassa Mannerheimia näyttelevä Mikko Nousiainen uskoo, että elokuva saadaan toteutettua rahoitusvaikeuksista huolimatta.

– Edelleen uskon siihen, että tämä saadaan tehtyä, Nousiainen sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kolme vuotta elokuvan valmistelussa mukana ollut näyttelijä järkyttyi elokuvan rahoituksen jäädyttämisestä. Näyttelijä kertoi, että tieto rahoittajan vetäytymisestä tuntui epätodelliselta.

– Kun tuli tämä tieto, että elokuva menee jäihin, niin kyllä se aiheutti kaikenlaista mutkaa matkaan. Kolme kiloa lähti painosta viikon aikana. Olen yrittänyt jatkaa omia hommiani ja uskon yhä, että vielä tämä jotenkin nytkähtää liikkeelle.

Rahoitusvaikeuksissa painivaa Mannerheim-elokuvaa yritetään parhaillaan pelastaa 50 euron hintaisia ennakkolippuja myymällä. Lippujen ennakkomyynti on ensimmäinen rahoitusväylä suomalaisille sen jälkeen kun tuotantoyhtiöön alkoi tulvia ehdotuksia rahoitusvaikeuksiin joutuneen elokuvan pelastamiseksi.

- Niitä on mennyt joitakin tuhansia. Meille on tullut myös rahalähetyksiä yhtiöön. Älkää ihmiset lähettäkö rahaa, joudumme palauttamaan ne, sanoi Mannerheim-elokuvan tuottaja Markus Selin.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat