Takaiskut seuraavat toisiaan kaivosmiesten pelastusyrityksissä Uudessa-Seelannissa

Toiveet 29 loukkuun jääneen kaivosmiehen pelastumisesta ovat hiipumassa Uudessa-Seelannissa. Paikallinen poliisipäällikkö on kuvannut tilannetta synkäksi.

Omaisille on näytetty kaivoksen suulla sijaitsevan valvontakameran kuvaa, jonka mukaan tapahtunut räjähdys on ollut erittäin voimakas. Räjähdys jatkui lähes minuutin ajan.

Videokuvan näyttämisellä on perusteltu vihaisille omaisille sitä, miksi kaivokseen ei ole voitu lähettää pelastustyöntekijöitä. Kuilussa on edelleen runsaasti vaarallisia kaasuja.

Turmakaivokseen lähetetty robotti, jonka tarkoitus oli selvittää kaivoksen olosuhteita, rikkoutui saatuaan oikosulun. Nyt paikalle on saatu toinen robotti, jota kuitenkin on paranneltava kestämään maanalaiset olot.

Omaisille uutinen robotin hajoamisesta oli suuri takaisku, sillä sen varaan oli pistetty paljon toivoa.

Takaisku on koettu myös porattaessa halkaisijaltaan 15 senttimetrin yhteyskuilua. Poraus on jouduttu keskeyttämään noin 150 metrin jälkeen poran kohdatessa erittäin kovaa kalliota. Porattavaa olisi ollut vielä kymmenkunta metriä.

Seismiset kuuntelulaitteet ja ilmakuilua pitkin kaivokseen laskettu kamera eivät ole tavoittaneet elonmerkkejä kaivosmiehistä.

Räjähdys River Piken hiilikaivoksessa, Uuden-Seelannin eteläsaarella, tapahtui viime viikon lopulla.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat