Takaa-ajot Suomessakin päivittäisiä – näin älyttömistä syistä poliisia on lähdetty karkuun

Moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon 23:51

Poliisi on huolissaan kesäkuukausina lisääntyvistä pakenemisyrityksistä poliisin pysäytystilanteissa.

Poliisin mukaan pakenijat aiheuttavat hyvin usein vaaratilanteita vältellessään pysäytystä aivan mitättömistä syistä. Taustalla olevista rikkeistä seuraisi monesti vain pieni rangaistus. Itä-Suomen poliisin mukaan syitä ovat olleet ajokortittomuuden ja puhallutuksen välttämisen lisäksi muun muassa se, ettei kuljettajalla ole ollut turvavyötä tai auton varusteissa on ollut puutteita.

Riskiä on poliisin tiedotteen mukaan turha ottaa, sillä pysäytysmerkin noudattamatta jättämisestä ja sen jälkeen tapahtuvasta ajossa aiheutuvista liikennerikoksista seuraa usein huomattavasti suurempi rangaistus kuin esimerkiksi turvavyön käyttämättömyydestä tai varustepuutteesta.

Valtaosa poliisia pakenevista kuljettajista on nuoria miehiä, jotka ovat liikkeellä yksin. Hieman yli puolet heistä on päihteiden vaikutuksen alaisina. Eniten takaa-ajoja tapahtuu viikonloppuisin ilta- ja yöaikaan.

Vaikka takaa-ajoja tapahtuu jossain päin Suomea päivittäin, ei kyseessä ole poliisin lukumääräisesti kovin merkittävä ilmiö, jos sitä verrataan maanteillä tehtävien tarkastusten määrään.

– Mutta suurin osa jokaisista pakenemisista ja niitä seuranneista takaa-ajoista aiheuttaa huomattavaa vaaraa pakenevalle itselleen, seuraamisessa mukana oleville poliiseille sekä muille tienkäyttäjille.

Yleensä pakeneminen kuitenkin päättyy hallittuun kiinniottoon ilman onnettomuuksia. Mikäli pakeneminen aiheuttaa loukkaantumisia, on kärsijänä useimmiten pakenija itse – harvemmin poliisi tai sivullinen.

Milloin poliisi luopuu takaa-ajosta?

Poliisin tehtävänä on lain mukaan muun muassa rikosten ennaltaehkäisy, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisin pysäyttämisvaltuudet ulottuvat eräissä tapauksissa myös voimakeinoin tehtävään pysäyttämiseen esimerkiksi piikkimatolla tai ajoneuvolla kiilaamalla.

Poliisi voi myös luopua kiinniottamisesta, seuraamisesta tai takaa-ajosta. Luopumisharkinnan yhteydessä punnitaan yleensä pakenijan ottamien riskien suuruutta pakenijaa itseään ja mahdollisia sivullisia kohtaan jo tehtyyn rikokseen nähden. Näin tehdään noin joka viides kerta.

15-vuotias motoristi kaahasi nelinkertaista ylinopeutta Salossa:

15-vuotiaan hurja pakomatka päättyi ojaan 2:38

Mikäli takaa-ajosta luovutaan, se ei kuitenkaan tarkoita, että poliisi lopettaa ajoneuvon seuraamisen tai ei yritä kiinniottoa, mikäli henkilö myöhemmin tavoitetaan.

– On huomattava, että joissakin tapauksissa pakeneva autoilija on pysäytettävä, jotta hän ei juuri sillä hetkellä pääse vaarantamaan muiden tiellä liikkujien turvallisuutta tai jatkamaan muutoin vaarallista käyttäytymistään, poliisi toteaa.

Lähde: Itä-Suomen poliisin tiedote

Katso pääkuvan videolta Länsi-Uusimaan poliisilaitoksen moottoripyöräpoliisin kuvaama video hurjasta takaa-ajosta.

***

Poliisin pysäyttämästä teinistä tuli hetkessä kuuluisa 2:42

Lue myös:

    Uusimmat