Taiwanissa suurmielenosoitus presidenttiä vastaan

Taiwanin presidentin Chen Shui-bian eroa on vaadittu erilaisin mielenosoituksin jo viikkojen ajan.

Noin 200 000 taiwanilaista osallistui tänään presidentti Chen Shui-bianin vastaiseen mielenosoitukseen. Pääkaupungin Taipein keskustaan kokoontuneet mielenosoittajat vaativat Chenin eroa laajojen korruptioepäilyjen vuoksi.

Mielenosoitusta johti hallitsevan DPP-puolueen entinen puheenjohtaja Shih Ming-teh. Tuhansia poliiseja oli määrätty kaduille estämään väkivaltaisuuksien syntyä.

Suuri osa mielenosoittajista oli sonnustautunut suuttumusta kuvaaviin punaisiin vaatteisiin. He huusivat presidentin vastaisia iskulauseita ja käänsivät marssiessaan peukalonsa alas osoittaakseen tyytymättömyyttään.

Chenin eroa on vaadittu mielenosoituksissa jo viikkojen ajan. Hänen poliittinen uskottavuutensa on romahtanut useiden hänen perheeseensä kohdistuvien korruptiosyytösten takia.

Hänen vaimonsa väitetään vastaanottaneen tavaratalojen lahjakortteja poliittisia palveluksia vastaan miljoonien Taiwanin dollarien arvosta. Hänen vävynsä on puolestaan ollut toukokuusta lähtien pidätettynä sisäpiirikaupoista epäiltynä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat