Taiwanissa äänestetään itsenäisyydestä

Taiwan aikoo järjestää kansanäänestyksen maan itsenäisyydestä. Kiina pitää Taiwania edelleen yhtenä maakuntanaan ja uhannut voimatoimilla, jos Taiwan julistautuu virallisesti itsenäiseksi.

Taiwanin presidentti Chen Shui-bian ilmoitti tänään, että maassa pidetään kansanäänestys itsenäisyydestä ensi maaliskuussa pidettävien presidentinvaalien yhteydessä. Hankkeen uskotaan herättävän voimakasta vastustusta Kiinassa, joka on uhannut voimatoimilla, jos Taiwan julistautuu virallisesti itsenäiseksi.

- Kansallisen turvallisuuden takaamiseksi ja kansakunnan itsemääräämisoikeuden puolustamiseksi järjestämme kansanäänestyksen 20. maaliskuuta, Chen sanoi pääkaupungissa Taipeissa pidetyssä tilaisuudessa.

Presidentin mukaan kansanäänestys asiasta voidaan järjestää, vaikka parlamentti torstaina hyväksyikin "vesitetyn" version kansanäänestyksistä. Äänestyksiä voidaan pitää paitsi maan lipusta, kansallislaulusta, virallisesta nimestä ja kansallisesta turvallisuudesta sekä itsemääräämisoikeudesta, mikäli ulkovallat uhkaavat saarivaltion turvallisuutta.

Kiina on toistuvasti varoittanut Taiwania virallisen itsenäisyysjulistuksen antamisesta. Viimeksi viikko sitten Kiinan Taiwanin-viraston varaministeri Wang Zaixi sanoi, että kansanäänestyshanke voi johtaa sotaan. Kiina pitää Taiwania edelleen yhtenä maakuntanaan.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat