Taiwanin presidenttiehdokkaat ärhentelevät Kiinalle

Suhteet Kiinaan ja väkivalta Tiibetissä ovat nousseet poliittiseen keskiöön Taiwanin presidentinvaalien loppukirissä. Sekä hallitsevan Demokraattisen edistyspuolueen Frank Hsieh että kansapuolueen Ma Ying-jeou vakuuttelivat kilvan taipumatonta asennettaan Kiinaa kohtaan vaalien aattona.

Hsiehin mukaan hänen kilpailijansa äänestäminen suistaa Taiwanin tielle, jonka päässä häämöttää sama kohtalo kuin Tiibetillä. Ma ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi vaan on väläytellyt muun muassa olympiaboikottia ja syyttänyt Kiinan pääministeriä "ylimielisistä, absurdeista ja omahyväisistä kommenteista".

- Molemmat ehdokkaat vakuuttavat pysyvänsä kovina suhteissaan Kiinaan. Ja minun ennustukseni on, että näin he tulevat tekemäänkin, pohti taiwanilaisen Tamkangin yliopiston rehtori Alexander Huang.

Ma on ollut hienoisessa johdossa mielipidemittauksissa. Tuoreimmat tulokset ovat kuitenkin lähes kaksi viikkoa vanhoja, sillä gallupit vaalien kynnyksellä ovat Taiwanissa kiellettyjä.

Yhdysvallat seuraa huomisia vaaleja tarkasti. Maa on lähettänyt kaksi lentotukialusta partiomaan Taiwanin lähettyville, minkä katsotaan olevan selvä viesti Kiinalle.

Aivan mutkattomia eivät kuitenkaan ole suhteet Yhdysvaltoihinkaan. Väistyvän presidentin Chen Shui-bianin päätös pitää presidentivaalien yhteydessä kansanäänestys YK:hon liittymisestä Taiwanin omalla nimellä ärsyttää amerikkalaisia, jotka pitävät tätä tarpeettomana provokaationa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat