Taiteiden yössä yli 100 000 kävijää

Taiteiden yö keräsi Helsingin keskustaan satatuhatta ihmistä. Varsinkin päätapahtumassa Senaatintorilla katsojat saivat kokea jopa paniikkia ihmismassan pyrkiessä pois katuteatteriryhmä Plasticiens Volantsin esityksestä.

Paikalla olleiden STT:n toimittajien mukaan ihmismassa kuljetti mukanaan niin voimakkaasti, että moni pelästyi ja lapset alkoivat itkeä. Helsingin poliisin mukaan sekä Senaatintorille että kaikille lähikaduille oli ahtautunut niin paljon katselijoita, ettei enempää olisi enää mahtunut.

- Keskustassa on väkeä aivan valtavasti. Nyt puhutaan kuusinumeroisesta luvusta. Tämä on ihan varmasti yksi vilkkaimpia Taiteiden öitä, ellei kaikkein vilkkain, sanoi päivystävä komisario Tom Packalen.

Hänen mukaansa vaaratilanteita ei kuitenkaan syntynyt, vaikka moni ahdistuikin väentungoksessa.

Poliisilla oli taiteiden yön aikana parisataa työtehtävää eli suunnilleen saman verran kuin normaalina kesäviikonloppuyönä. Päivystävä komisario arvioi tapahtuman sujuneen viime vuosia rauhallisemmin.

Pahin välikohtaus sattui illalla Finlandia-talon lähellä Hakasalmen puistossa, jossa 23-vuotiasta miestä puukotettiin vatsaan. Teosta epäillään 17-vuotiasta poikaa. Poliisi otti pojan ja hänen samanikäisen toverinsa pian kiinni. Pojat olivat vahvassa humalassa. Poliisin tietojen mukaan puukotuksen uhri on leikattu Töölön sairaalassa

Eri puolilla Helsinkiä oli Taiteiden yönä yli 200 tapahtumaa, muun muassa konsertteja, ulkoilmaelokuvia ja erilaisista näyttelyitä.

Katso Kari Pyrhösen raportti (Kymmenen uutiset 21.8.2009)

Katso Mari Karppisen juttu (Kymmenen uutiset 21.8.2009)

Katso Kari Pyrhösen raportti (Seitsemän uutiset 21.8.2009)

(MTV3 - STT)

.

Lue myös:

    Uusimmat