Taiteiden yön akrobaattiesitys katkaisi Mannerheimintien

Osana Helsingin Taiteiden yötä nähtävä akrobaattiesitys Eduskuntatalon edessä keräsi yleisöä niin runsaalti, että koko Mannerheimintien liikenne meni poikki.

Taiteiden yön vetonaulaksi on osoittautunut akrobaattiesitys, jonka vetämä yleisömeri on katkaissut liikenteen Mannerheimintiellä Eduskuntatalon edustalla.

Poliisi joutui katkaisemaan liikenteen seitsemän aikaan illalla, kun australialaisen akrobaattiryhmän Strange Fruitin esitys alkoi. Poliisin arvion mukaan paikalle on kerääntynyt jopa 10 000 katsojaa.

Poliisi ohjaa pohjoisesta tulevat autot Runeberginkadulle ja etelästä tulevat Arkadiankadulle. Mannerheimintielle on kuitenkin jäänyt autoja myös mottiin. Motin purkaminen voi viedä toista tuntia.

Akrobaattiryhmä esiintyy illan aikana kolme kertaa. Seuraava esitys on kymmeneltä ja viimeinen puolenyön aikaan. Yksi esitys kestää 45 minuuttia. Poliisista arvioidaan, että liikenne joudutaan Mannerheimintiellä pysäyttämään myös kahden tulevan esityksen aikana.

Taiteiden yö on toistaiseksi poliisin mukaan sujunut rauhallisesti. Eniten väkeä on Eduskuntatalon edustan lisäksi Esplanadilla. Poliisi odottaa Taiteiden yön houkuttelevan liikkeelle yhteensä kymmeniätuhansia kävijöitä illan ja yön aikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat