Taiteen pahis revittelee nyt Kiasmassa

Nykytaiteen museo Kiasmassa avataan yluhuomenna lauantaina yhden kiistellyimmän nykytaiteilijan, yhdysvaltalaisen Julian Schnabelin, näyttely. Schnabel nousi 30 vuotta sitten hetkessä tähdeksi valtavilla töillä ja epätavallisilla materiaaleilla. Elokuvaohjaajanakin tunnettu taiteilija käytti maalauksissaan esimerkiksi pressuja ja rikottuja astioita. Nykyisin hänen muotokielensä on niukka.

Julian Schnabel piti debyyttinäyttelynsä New Yorkissa vuonna 1979. Sen jälkeen kaikki alkoivat puhua taidemaailman pahasta pojasta, jonka valtavankokoiset ja erikoisille materiaaleille tehdyt teokset herättivät kiivasta keskustelua malaustaiteen päämääristä. Schnabelin persoona on aina kiinnostanut ihmisiä yhtä paljon kuin hänen taiteensa.

Nykytaiteen museossa Kiasmassa esitellään taiteilijan tuotantoa uran alkuvuosilta tähän päivään.Kriitikoiden alkuun parjaaman Schnabelin töitä on nykyisin kaikissa merkittävimmissä taidekokoelmissa.

Schnabel on ansioitunut myös elokuvaohjaajana. Hänen elokuvansa "Perhonen lasikuvussa" sai viime vuonna Cannesin parhaan ohjauksen palkinnon.

Julian Schnabelista ja Kiasman juhlavuodesta laajemmin huomisaamun Huomenta Suomessa. Lähetys tehdään osittain Kiasmasta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat