Taistelut Syyriassa jatkuvat

Syyrialaisesta kaupungista on löydetty joukkohauta, kertoo Syyrian valtion uutistoimisto Sana. Sanan mukaan Jisr al-Shughurin kaupungista löytyneeseen joukkohautaan olisi haudattu turvallisuusjoukkojen jäseniä. Viime viikon alussa 120 poliisia ja sotilasta surmattiin. Hallitus syyttää surmasta terroristejä.

Syyrian television mukaan Syyrian joukot hyökkäsivät tänään Jisr al-Shughurin kaupunkiin maan pohjoisosassa. Kaupunkia pommitettiin rajusti tankein ja helikopterein.

Television mukaan armeijan joukot ottivat yhteen "aseistautuneiden ryhmien" kanssa surmaten kaksi ihmistä ja pidättäen useita. Myös ampuma-aseita takavarikoitiin, televisio raportoi.

Hallitus perustelee hyökkäystä viime viikon alun turvajoukkojen surmalla. Asukkaat ja ihmisoikeusjärjestöt väittävät veritöiden tapahtuneen armeijan keskinäisissä taisteluissa osan joukoista ryhdyttyä kapinoimaan

Tuhannet paenneet Turkin rajalle

Ihmisoikeusjärjestöt ja alueelta paenneet asukkaat kertovat kaupungin olevan jo lähes tyhjillään. Tuhannet ihmiset ovat paenneet alueelta kohti Turkin rajaa noin 20 kilometrin päässä kaupungista. Myös diplomaattilähteet ovat epäilleet hallituksen lausuntoja aseistautuneesta vastarinnasta.

Idlibin provinssi, jossa Jisr al-Shughur sijaitsee, on pitkään ollut vahvasti presidentti Bashar al-Assadin vastaista aluetta. Useat asukkaat uskovat, että kaupunkiin hyökännyttä armeijan yksikköä johtaa presidentin veli Maher al-Assad.

Joukkojen sanotaan noudattavan samaa strategiaa, jolla presidentin vastaisia protesteja on tukahdutettu ennenkin.

– Hallitus väittää, että Jisr al-Shughur on hampaisiin asti aseistautunut, mutta se on vale. Meitä rangaistaan, koska halusimme vapautta, Mustafaksi esittäytynyt pakolainen kertoi uutistoimisto Reutersille.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat