Taistelut leimahtivat taas Somaliassa

Yhteenotot alkoivat jo eilen, kun etiopialaiset joukot saivat tuntuvia vahvistuksia, muun muassa 120 panssarivaunua.

Etiopian sotilaiden tukemien Somalian hallituksen joukkojen ja islamistikapinallisten väliset taistelut ovat leimahtaneet jälleen täysimittaiseksi sodaksi maan pääkaupungissa Mogadishussa. Osapuolet tulittivat toisiaan automaattiaseilla, singoilla ja kranaatinheittimillä.

Epävirallisten tietojen mukaan ainakin 15 ihmistä on saanut surmansa tulituksessa. Kuolleista seitsemän on Etiopian armeijan sotilaita. Kymmenet siviilit ovat haavoittuneet harhaluodeista ja kranaatinsirpaleista.

Yhteenotot alkoivat jo eilen, kun etiopialaiset joukot saivat tuntuvia vahvistuksia, muun muassa 120 panssarivaunua. Myös kapinallisilla on käytössään raskaita aseita.

Silminnäkijöiden mukaan etiopialaiset olisivat avanneet tänään tulen myös aseistamatonta mielenosoittajajoukkoa kohti. Mielenosoittajat vastustivat etiopialaisjoukkojen läsnäoloa maassa. Nimettömänä pysytelleet viranomaislähteet kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että ainakin kolme mielenosoittajaa kuoli tulituksessa ja kaksi haavoittui.

Sadat perheet ovat paenneet levottomuuksia, ja kaupunkiin jääneet ovat linnoittautuneet koteihinsa.

- Olen paennut kodistani ja palannut takaisin useita kertoja sen jälkeen kun Etiopian joukot tulivat. Nyt minulla ei ole enää yhtään rahaa, enkä voi maksaa edes kottikärrykyydistä, kivahti viiden lapsen leskiäiti Sahra Osman uutistoimisto Reutersille.

Somaliassa ei ole ollut toimivaa hallitusta sitten vuoden 1991, kun diktaattori Siad Barre syöstiin vallasta. Maan rauhoittamisesta on käyty neuvotteluja toistakymmentä kertaa, mutta kaikki yritykset ovat päättyneet tuloksettomina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat