Taifuuni uhkaa Japania, hurrikaanit lähestyvät Havaijia

Maailman merillä on nyt liikkeellä viisi voimakasta myrskyä. Peräti kaksi hurrikaania on suuntaamassa kohti Havaijia. Taifuunin odotetaan iskevän Japaniin viikonloppuna.

Tyynellä valtamerellä on tällä hetkellä neljä voimakasta myrskyä, Atlantilla yksi.

– Japania lähestyvä Halong on jo heikentynyt viitosluokan supertaifuunista kakkosluokkaan. Se kulkee nyt Taiwanin edustalla ja rantautuu Japaniin Shikokun saaren etelärannikolle lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa ennusteen mukaan kakkosluokan taifuunina, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Havaijin ympäristössä liikkuu puolestaan kolme myrskyä. Trooppinen myrsky Genevieve on voimistumassa hurrikaaniksi Havaijin länsipuolella, mutta ei uhkaa asutusta.

Sen sijaan Havaijin itäpuolella olevat kaksi myrskyä suuntaavat loppuviikolla kohti Havaijia. 

– Iselle on tällä hetkellä ykkösluokan hurrikaani ja se rantautuu Havaijin itäisimmälle saarelle torstaina päivällä Suomen aikaa trooppiseksi myrskyksi heikentyneenä. Myös Julio on nyt ykkösluokan hurrikaani. Se on samalla reitillä kuin Iselle ja saavuttaa Havaijin sunnuntaina, tämän hetken ennusteen mukaan edelleen hurrikaanina. Ennuste voi kuitenkin vielä muuttua, toteaa Liisa Rintaniemi.

Atlantilla Yhdysvaltojen itärannikon edustalla Bertha on jo heikentynyt hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi.

– Bertha ylittää nopeasti Atlantin ja sen rippeet saapuvat Länsi-Eurooppaan sunnuntaina tavanomaiseksi matalapaineeksi heikentyneenä, sanoo Liisa Rintaniemi. 

Suomen ja maailman säätietoja MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat