Taideteolliseen korkeakouluun haki ennätysmäärä ulkomaalaisia

Taideteollisen korkeakoulun maisterintutkintoihin on hakenut ennätysmäärä ulkomaalaisia, yhteensä 300 henkeä. Tämä oli 45 prosenttia kaikista korkeakoulun MA-hakijoista.

Hakijoita oli yhteensä 52 eri maasta. Kärjessä ovat Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Japani, Saksa, Venäjä, Turkki ja Yhdysvallat.

- Kilpailu hyvistä opiskelijoista kasvaa. Vain laadulla voi menestyä. Ulkomaalaisten hakijoiden suuri määrä osoittaa Taideteollisen korkeakoulun koulutusohjelmien korkean kansainvälisen arvostuksen ja maineen, toteaa rehtori Yrjö Sotamaa.

Viime vuonna Business Week -lehti sijoitti Taideteollisen korkeakoulun maailman 60 parhaan designkorkeakoulun joukkoon.

Taideteolliseen korkeakoulun maisteriohjelmiin haki tänä vuonna yhteensä 667 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Sekä suomalaisia että ulkomaalaisia maisterintutkintoon hakevia kiinnostivat eniten teollisen muotoilun, uuden median sekä graafisen suunnittelun koulutusohjelmat.

Ensi vuonna Taideteollinen korkeakoulu muodostaa yhdessä Helsingin kauppakorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun kanssa tekniikan, talouden ja taideteollisuuden alan uuden yliopiston.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat