Taide on osa Tampereelle valmistuvaa asuntomessualuetta

Tampereen asuntomessualueelle haetaan viihtyisyyttä taiteesta. Vuoreksen asukkaat saavat nauttia muun muassa paikallisten runoilijoiden teksteistä.

Taide on vahvasti läsnä Tampereen Vuoreksen kaupunginosaan rakennettavalla asuntomessualueella. Niin Tampereen kaupunki, talotehtaat kuin rakennuttajatkin tuovat taidetta julkisille paikoille, silloille ja aukioille. Osa alueen taiteesta on ympäristöön integroitua.

Asuntomessualueella sijaitseva Kirjailijanpuisto rajataan kuvanveistäjä Pertti Kukkosen suunnittelemalla veistosmuurilla, jonka pintaan upotetaan tamperelaisten runoilijoiden tekstejä. Osa Puistokadun laidalle valmistuvista kerrostalojen autokatoksista saa viherkaton sekä luontoaiheisen ilmeen. Materiaaleina käytetään puuta, lasia ja muovia.

Asuntomessuvieraat saavat myös nauttia väliaikaisesta taiteesta Pala taivasta -taidetaloprojektin myötä. Tapahtuman ajan yleisö saa ihailla pienoiskokoisten talojen ulko- ja sisäpinnoissa komeilevia taideteoksia.

Luonnonläheinen ja monipuolinen Vuoreksen kaupunginosa sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Asuntomessut järjestetään 13.7.–12.8.2012.

JOKAKOTI KYSYY: Aiotko osallistua Asuntomessuille? Vastaa kommentoimalla juttua!

Teksti Jokakoti
Kuva: Suomen Asuntomessut

Lue myös:

    Uusimmat