Tähtinäyttelijä: Suomalaisohjaajan työtä voi verrata Spielbergin ja Lucasin kädenjälkeen

Kauhuelokuvien konkarinäyttelijä Udo Kier arvostaa korkealle yhteistyötään suomalaisohjaaja Timo Vuorensolan kanssa. Kier näytteli Iron Sky -natsiparodiassa natsijohtajaa.

 

– Teknisesti Iron Skytä voi verrata Steven Spielbergin ja George Lucasin töihin. Timon ryhmä teki pienellä budjetilla loistavaa työtä. Käsikirjoitus sai minut nauramaan, Kier muistelee.

 

Kierin ja Vuorensolan yhteistyö jatkuu Iron Skyn jatko-osassa.

 

– Jos paha ihminen näyttelee pahaa ihmistä, se ei toimi koskaan. Minä olen pahan ihmisen vastakohta, tykkään puutarhanhoidosta, ruuanlaitosta ja kulkukoirien pelastamisesta. Mutta kun näyttelen vampyyria tai tappajaa, nautin siitä paljon.

 

Kier oli viikonloppuna Suomessa kunniavieraana kauhuelokuvien Night Vision -festivaaleilla. Yli sadassa elokuvassa näytellyt Kier on nähty myös useimmissa tanskalaisohjaaja Lars von Trierin elokuvissa. Kier on myös tämän vanhimman tyttären kummisetä.

 

Vaikka Kier arvostaakin Timo Vuorensolan työtä, hän pitää nykyelokuvan heikkoutena sitä, että tekniikka tallaa usein tarinan.

– Nykyään teknologia on pääroolissa, eivät näyttelijät. Olen nähnyt 3D-elokuvista vain Avatarin. Pidin sitä täydellisenä, mutta jos kysyisit minulta sen juonesta, muistaisin että siinä oli vain sinisiä ja valkoisia ihmisiä. 

Lue myös:

    Uusimmat