Tähti oli vähällä kieltäytyä hittisarjasta

Suositun televisiosarja Gossip Girlin kuvaukset lähestyvät loppuaan. Sarjan tähti Penn Badgley tunnustaa yllättäen kieltäytyneensä alun perin sarjasta.

Gossip Girl -näyttelijä Penn Badgley osaa nyt arvostaa suosittua televisiosarjaa, joka nosti hänet pinnalle. Tähden suhtautuminen Dan Humphreyn rooliinsa ei kuitenkaan ole ollut aina näin myönteinen. Vulturen haastattelussa Badgley kertoo, että pelkäsi tekevänsä Gossip Girlin jälkeen Danin kaltaisia rooleja loppuikänsä.

– Sen takia kieltäydyin sarjasta, Badgley lipsauttaa.

Tuolloin näyttelijänalku oli näytellyt televisiosarjoissa, jotka hädin tuskin kestivät ensimmäisen kauden loppuun asti.

– Olin turhautunut, poikki ja rahaton. En halunnut tehdä enää yhtään televisiosarjaa. Vanhempani, managerini ja Stephanie Savage (Gossip Girl -sarjan luoja) kannustivat minua kokeilemaan, mutta minä kiitin tarjouksesta ja totesin, etten vain halua.

Kun sarjaan ei löytynyt toista Dan Humphreytä, kääntyi Savage uudestaan Badgleyn puoleen.

– Se oli outoa, on miljoonia ihmisiä, jotka voisivat esittää Dania. Siinä vaiheessa olin kuitenkin ajautumassa jo tarjoilijaksi, joten hyväksyin roolin.

Useiden kollegoidensa tapaan Badgley suunnittelee siirtymistä televisioruudusta valkokankaalle. Hän irrottautuukin täysin Dan Humphreyn roolista esittäessään muusikko Jeff Buckleyta uudessa Greetings From Tim Buckley -elokuvassa.

Miksi Penn Badgley ei haluaisi näytellä Dan Humpreytä? Ketä Badgley esittäisi mieluummin? Lue lisää Penn Badgley lipsautti: En halunnut Gossip Girliin

GOSSIP GIRL -sarjan neljännen kauden jaksot Subilla maanantaisin klo 20.00.

(Sub)

Lue myös:

    Uusimmat