Tahdonvastaiset huostaanotot lisääntyneet edelleen

Lasten huostaanottojen lisääntyminen vielä taloudellisen nousukauden aikanakin saattaa kertoa siitä, että lama nujersi osan perheistä pysyvästi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja kertoo, että vuonna 2001 sekä huostaanottoja että tahdonvastaisia huostaanottoja oli selvästi enemmän kuin edellisinä vuosina.

Vuonna 2001 sijoitettiin oman kodin ulkopuolelle kaikkiaan lähes 13 500 lasta tai nuorta eli 1,2 prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista suomalaislapsista. Huostaanotettuna heistä oli kaikkiaan lähes 7400, ja peräti 1332 huostaanotoista oli tahdonvastaisia.

Vuonna 2001 kaikista alle 18-vuotiaista 0,7 prosenttia oli otettu huostaan. Laman taitteessa vuonna 1995 huostaanotettuja lapsia oli alle 6500 ja heistä tahdonvastaisesti huostaan otettuja oli 1128.

Kehittämispäällikkö Salla Säkkinen Stakesista on varovainen tulkitsemaan, miksi huostaanotot edelleen vain lisääntyvät, vaikka lamavuodet ovat takanapäin. Hänen mukaansa yleinen tulkinta on kuitenkin se, että laman jälkimaininkeja selvitetään edelleen. -Näissä kaikkein vaikeimmissa ongelmissa laman vaikutuksetkin ovat pitkäkestoisimpia, eikä liikahdukset tapahdu nopeasti. Lama kesti niin pitkään 1990-luvun alkupuolella, että myös sen seurauksista kärsitään pitkään, sanoo Säkkinen.

Avohuollon tuen tarve kasvaa maltillisemmin

Lastensuojelun avohuollossa tuen tarve näyttää kuitenkin tasaantuvan. Tukea mm. asumiseen, harrastuksiin, terapiaan ja koulunkäyntiin on tarjottu lapsille ja nuorille laman jälkeen vuosi vuodelta yhä enemmän. Vuonna lastensuojelun avohuollon tukea sai jo yli neljä prosenttia alle 18-vuotiaista.

Toissa vuonna tapahtui kuitenkin jonkinlainen muutos. Kun aiemmin avohuollon tuen piirissä olevien lasten määrä kasvoi joka vuosi peräti 2500-4000 lapsella, vuonna 2001 tukea saavien lasten määrä kasvoi vain 260:lla. Säkkinen ei lähde tulkitsemaan muutosta ainakaan niin, että vähentynyt avohuollon tuki olisi johtanut vahvempien keinojen käyttöön eli lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle.

Pikemminkin avohuollon tuen tarpeen tasaantumisen voisi Säkkisen mielestä nähdä ennustavan parempaa tulevaisuutta. Kyseessä on monta astetta lievemmästä asiasta kuin lasten sijoittamisessa ja huostaanotossa ja sillä pyritään nimenomaan estämään niitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat