Tadzhikkisissit vapauttivat panttivankeja

Tadzhikistanin hallitus ilmoitti tänään luovuttaneensa yli 20 sissiä panttivankeja hallussaan pitävälle aseelliselle muslimiryhmälle. Hallitus sanoi odottavansa, että ryhmä täyttää lupauksensa ja vapauttaa pian panttivankinsa.

Ryhmän hallussa on vielä 11 panttivankia, joiden joukossa on mm. kahdeksan YK:n työntekijää. Jo eilen ryhmä vapautti kolme vankia. Kaappaajat ovat vaatineet panttivankien vaihtamista Afganistanissa oleviin ryhmän muihin jäseniin.

Tadzhikistanin hallitus taipui jo aiemmin vaatimuksiin ja lennätti kaikkiaan 35 sotapäällikkö Bakhrom Sadirovin tukijaa Afganistanista Tadzhikistaniin. Seitsemän sissiä vaihdettiin jo aiemmin panttivankeihin.

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan kaksi venäläistä naistoimittajaa ja autonkuljettaja päästettiin viime yönä Tadzhikistanin hallituksen joukkojen luokse. Vastaavasti ryhmä vangittuina olleita kaappareiden tukijoita päästettiin sissien tukikohtaan.

Panttivankeina on ollut mm. neljä YK:n sotilastarkkailijaa, neljä venäläistä toimittajaa sekä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n työntekijöitä. Kaapparit ottivat kiinni myös Tadzhikistanin turvallisuusministerin, joka saapui viikonloppuna paikalle neuvottelemaan vankien vapauttamisesta.

Panttivankina oleva sveitsiläinen YK-tarkkailija kiisti eilen tiedot, joiden mukaan kaapparit olisivat surmanneet yhden vankina olevista YK:n sotilastarkkailijoista. Vankeina olevat venäläistoimittajat kertoivat aiemmin asiasta.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat