Tadzhikistanissa sovittiin vallanjaosta

Tadzhikistanin hallitus ja maan muslimisissit ovat sopineet vallanjaosta, kertoivat viranomaiset tänään. Maassa on käyty sisällissotaa neljä vuotta.

Presidentti Imomali Rahmonov ja oppositiojohtaja Sayid Abdullo Nuri allekirjoittivat sopimuksen iranilaisessa Mashadin kaupungissa eilen.

Presidentin edustaja luonnehti tiedotustilaisuudessa Dushanbessa vallanjakosopimusta suureksi menestykseksi: yhteisymmärrykseen oli päästy vaikeimmista kysymyksistä. Viime joulukuussa osapuolet sopivat tulitauosta, jota on rikottu vain satunnaisesti.

Kumpikin osapuoli saa 13 paikkaa uuteen kansallisen sovinnon komissioon. Komission puheenjohtajana toimii oppositiojohtaja Nuri. Nuri jatkaa rauhanneuvotteluja Moskovassa ja palaa Tadzhikistaniin kahden viikon kuluttua.

Hallituksen ja opposition joukoista kootaan noin 80 miehen joukko suojelemaan komission jäseniä. Viime viikolla tunnistamattomat pyssymiehet surmasivat seitsemän ihmistä pääkaupungissa. Kaksi heistä oli Yhdysvaltain suurlähetystön turvamiehiä.

Sitä ennen sissit pitivät panttivankeinaan kansainvälisten avustusjärjestöjen työntekijöitä. Sisällissodassa ehti kuolla kymmeniä tuhansia ihmisiä.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat