Taas raju onnettomuus Ylläksellä – potilas helikopterilla hoitoon

Ylläksellä on tapahtunut vakava onnettomuus. Loukkaantunut on viety helikopterilla jatkohoitoon.

Ylläs Ski Resortin toimitusjohtaja Osmo Virranniemi kertoo, että onnettomuus tapahtui pari tuntia sitten.

Onnettomuus tapahtui street-alueella, jossa lasketaan omalla vastuulla. Alueilla on suuria temppuhyppyreitä ja reilejä.

Virranniemi kertoo, että kyseistä street-aluetta käyttävät pitkään lajia harrastaneet, lähes ammattimaiset laskijat.

– Tämä oli tapahtunut streetin isommasa hyppyrissä.

Virranniemi kertoo, että tapahtumat eivät aiheuta heillä harkintaa street-alueiden muuttamisesta tai käytön rajoittamisesta.

– Näitä alueita on joka hiihtokeskuksessa, Virranniemi sanoo.

Alueet eivät ole eristettyjä, mutta ne on rakennettu erilleen muista hiihtoalueista. Rinteet on merkitty oman vastuun alueiksi.

– Pienempiä loukkaantumisia, kuten murtumia tapahtuu silloin tällöin, mutta nyt näitä on kasaantunut, Virranniemi lisää.

Rinteissä on paljon väkeä, kun hiihtolomasesonki on huipussaan.

– Meillä on aina ensiapupartio valmiudessa. Kun tällaista tapahtuu, partio lähtee heti paikalle.

Hälytys partiolle tulee joko asiakkaalta itseltään tai hälytyskeskuksen kautta. Potilas on viety ensin keskuksen yhteistyökumppanin lääkäriasemalle.

Päätös jatkohoitoon viemisestä helikopterilla on Virranniemen mukaan tehty siellä. Virranniemi ei osannut kertoa potilaan voinnista enempää.

Lue myös:

    Uusimmat