"Taantumasta pääsy kestää vuosia, ei kuukausia"

Taloustutkija varoittelee suomalaisia tuudittautumista liian myönteisiin talousodotuksiin.

India, China and America Instituten tutkimusjohtajan Dan Steinbockin mukaan viimeaikaisia kasvuennusteita kannattaa tarkastella kriittisesti.

- Ennusteet ovat positiivisia, mutta tosiasiassa kansainvälinen näkymä ei ole kovin positiivinen, Steinbock kertoo Huomenta Suomessa.

- Kansainvälisesti ajatellen rajuin epävarmuus voi vielä olla edessä, kun elvytyspaketit haihtuvat. Muutaman kuukauden päästä paketeista tulee kasvujarruja.

Talouskurimuksesta pääsy kestää Steinbockin mukaan vuosia, eikä vain kuukausia.

- Tuolloin kasvua ei ajakaan länsi vaan itä. Jos yritykset osaavat monipuolistaa kauppakumppanejaan ja rakentaa kauppaa etenkin Aasiaan, se voi pelastaa aika paljon pientä taloutta.

Steinbockin mukaan Suomen kaltainen pieni talous reagoi kaikkiin talouden vaihteluihin rajusti.

- Suomen talous riippuu niin paljon viennistä, että vaikka maan sisäinen tilanne olisi hyvä, kauppakumppanien tilanne heijastuu. Tarvitaan kauppakumppaneita, joilla on kasvua, siis esimerkiksi Kiinaa, Intiaa ja Brasiliaa.

- Siihen suuntaan ollaankin Suomessa menossa, Steinbock toteaa.

Lue myös:

Katso tutkimusjohtaja Dan Steinbockin haastattelu (Huomenta Suomi 2.9.2010)

Lue myös:

    Uusimmat