Taantuman hellittäminen ei vähävaraisten joulujuhlassa näy

Helsingin Kisahallissa järjestetty vähävaraisten ja syrjäytyneiden joulujuhla sai jälleen tuhatkunta ihmistä liikkeelle pakkasesta huolimatta. Aterian lisäksi osallistujat saivat mukaansa ruokaa ja muita tarvikkeita.

Tapahtuman järjestäjän mukaan taantuman hellittäminen ei tämän juhlan asiakaskunnassa näy.

- Mielestäni näyttäisi päinvastoin siltä, että vähävaraista joukkoa on kuitenkin yhä enemmän, arvioi Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hursti.

- Viimeisen kahden vuoden aikana meidän ruokajonossa on ollut huomattavasti enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin. Myös ruokapakettipyyntöjä tuli tänä vuonna huomattavasti enemmän kun vuosi sitten niin

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat