Taantuma täyttää kesäyliopistojen kurssit

Kesäyliopistojen suosio on pysynyt viime vuodet korkeana. Taantuman alettua opiskeluinto kasvoi ja edelleen monet pitävät osaamistaan ajantasalla kesäyliopistojen kursseilla.

Kaikkiaan eri kursseille osallistuu yli 100 000 opiskelijaa vuosittain. Opetusta annetaan ympäri vuoden yli sadalla paikkakunnalla.

– Lama ehkä ajoi jo aiemmin ihmisiä kesäyliopistoihin. Monet alkoivat varmistamaan omaa työmarkkinakelpoisuuttaan. Meille tuli opiskelijamäärissä piikki jo muutama vuosi sitten ja suosio on säilynyt, arvioi koulutussuunnittelija Katja Kuuramaa Helsingin seudun kesäyliopistosta.

Opetusta ympäri vuoden

Monet nuoret, etenkin lukiolaiset, valmistautuvat ylioppilaskirjoituksiin kesäyliopistoissa - jos kesätöitä ei ole löytynyt. Korkeakouluopiskelijat käyttävät puolestaan kesää vuoden kolmantena lukukautena.

Opetus ei painotu ainoastaan kesään, vaan opetus on ympärivuotista.

Kesäyliopistojen opintokokonaisuudet korvaavat täysin korkeakoulujen opintoja. Opiskelun hinta on hieman korkeampi kuin yliopistojen ylläpitämissä avoimissa yliopistoissa, mutta kuitenkin kohtuullinen. Valtio ja kunnat maksavat kesäyliopistojen kuluista puolet.

Lue myös:

    Uusimmat