Taantuma siirtää asuntokauppaa nettiin

Talouskriisi näkyy kiinteistönvälitysalalla myös mainonnassa. Vuositasolla kiinteistönvälitysyritysten mediapanostus oli viime vuonna 62 miljoonaa euroa, mutta arvioiden mukaan tänä vuonna summa saattaa laskea jopa 20 - 30 prosenttia.

Kiinteistönvälitysalan keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Jukka Malila arvioi tiukentuneiden markkinointibudjettien näkyvän mainonnan keskittymisenä entistä enemmän nettiin ja sähköisiin medioihin.

- Perinteisesti printtimedia on vienyt leijonanosan kiinteistönvälitysmarkkinoista, mutta sähköisellä medialla ja internetillä tulee olemaan vahva osa jatkossa. Kiinteistönvälittäjien kannalta nämä mediat kustannustehokkaita, kun paperille ei tarvitse niin paljon painaa. Ne vähentävät myös turhien asuntonäyttöjen määrää, Malila toteaa.

Myös Auli Niskanen Suomen kiinteistönvälittäjäliitosta uskoo sähköisten medioiden valtaavan entistä enemmän sijaan kiinteistönvälitysmarkkinoilla.Niskasen mukaan printti-ilmoittelu on jo vähentynyt selkeästi viime syksystä lähtien. Niskanen näkee muuttuvissa markkinointinäkymissä kuitenkin monia hyviä puolia.

- Hyvää tässä ajassa on se, että tämä saattaa muuttaa toimintatapoja ja tuoda huomattavaa säästöä kiinteistönvälitysalalle. Varsinkin pienten toimijoiden kannalta nettimarkkinointi on hyvä asia, se tuo pienet välitystoimistot samalle viivalle isojen toimijoiden kanssa. Netissä ostaja ei erottele, onko myyjä iso vai pieni toimisto, vaan kohde ja sen tiedot ratkaisevat, Niskanen summaa

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat