Mainos

Taantuma hellittämässä Japanissa

Japanin yli vuoden kestänyt taantuma voitiin tänään julistaa virallisesti ohitetuksi, kun tarkistetut bruttokansantuoteluvut osoittivat maan talouden kasvaneen huhti-kesäkuussa 0,6 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Japanin kansantalous ehti taantua viiden vuosineljänneksen ajan ennen käännettä.

Suuriin ilonpurkauksiin tieto ei kuitenkaan antanut aihetta, sillä Japanin kasvu on edelleen heikkoa. Kevään nousua auttoi viennin kasvu, mutta myöhemmin kesällä Japanin päävientimarkkinat Yhdysvalloissa alkoivat taas osoittaa heikkouden merkkejä. Dollari on myös heikentynyt jeniä vastaan, mikä heikentää Japanin vientinäkymiä.
-Tiedot olivat hieman vahvempia kuin odotettiin, mutta ne eivät todellakaan ole tarpeeksi muuttaakseen näkymiä mitenkään merkittävästi, eräs ekonomisti kommentoi bruttokansantuotteen lukuja Tokiossa.

Japanin talouskasvu on ollut heikkoa jo yli kymmenen vuoden ajan.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.