Täällä surkein vaalisää – lumisateita ja koleaa

Eduskuntavaalipäiväksi sunnuntaiksi maan itäosaan ennustetaan lumisateita, muualle paikoin vesisateita. Aurinkoisinta on Länsi-Suomessa.

Tänään perjantaina maan etelä- ja itäosassa tulee kuurosateita vetenä ja räntänä, myös rakeet ovat mahdollisia. Ensi yönä on melko yleisesti pakkasta, joten märät tienpinnat voivat jäätyä.

Lauantai on laajalti poutapäivä, Lapissa on pieni kuurosateiden mahdollisuus.

– Länsirannikolla ja idässä on lauantaina aurinkoisinta. Lounaassa voidaan päästä kymmenen asteen tienoille. Suuressa osassa maata lauantai on kuitenkin pilvinen ja pohjoisvirtaus tuo koleuden tuntua, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sunnuntain vastaisena yönä sadealue leviää Suomeen.

– Eduskuntavaalipäivänä sunnuntaina pohjoisessa ja idässä sataa aamulla ja aamupäivällä. Pohjoisessa poutaantuu päivän aikana, mutta idässä sataa iltaan asti. Maan itäosassa sade voi tulla lumena. Huonoin vaalisää taitaa siis olla idässä, Pohjois-Karjalan suunnalla, sanoo Liisa Rintaniemi.

Päivän aikana sateet ulottuvat mahdollisesti maan keskiosaan ja pääkaupunkiseudulle ja tulevat näillä alueilla vetenä.

– Paras vaalisää on tämän hetken ennusteen mukaan Länsi-Suomessa, missä on aurinkoisinta ja lämpötila voi kivuta kymmenen asteen vaiheille. Tosin tuulista on, sanoo Liisa Rintaniemi.

Katso viikonlopun paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolta.

Uusimmat