Täällä on syytä varautua sateeseen lakkiaispäivänä

Sää muuttuu selvästi sateisempaan suuntaan.

– Pohjoisessa on sadekuuroja, ja maan länsiosaan on levinnyt jatkuvampaa sadetta. Maan länsiosan sade pysyy samoilla paikoilla päivän mittaan. Rintamavyöhykkeen itäpuolelle kehittyy jokunen ukkonenkin, MTV3:n meteorologi Pekka Pouta sanoo.

Idässä on tänään aurinkoinen, lämmin päivä. Lämpötilat kohoavat hieman eilistä korkeampiin lukemiin.

Vielä sateisempaa on kuitenkin tulossa.

– Lakkiaismatala on lauantaina vallannut lähes koko Etelä-Suomen ja siinä yhteydessä sataa rankasti. Ja tuulikin voi aiheuttaa pientä vahinkoa. Iltapäivällä aivan eteläisin Suomi muuttuu poutaisemmaksi. Jatkuvat sateet taukoavat, mutta yhä kuurottelee.

Sunnuntaiksi jatkuvat sateet siirtyvät maan keskiosaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat