Syytteet pyramidihuijauksesta menivät nurin käräjillä

Oikeus on hylännyt syytteet jutussa, joka liittyy Global Pension Plan (GPP) -nimellä markkinoituihin eläkevakuutuksiin. Maanantaina antamassaan tuomiossa Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi seitsemää miestä ja yhtä naista vastaan nostetut syytteet rahankeräysrikoksesta. Niin ikään hylättiin yhden miehen syyte törkeästä petoksesta.

Syytteet liittyivät GPP-eläkevakuutusohjelman markkinointiin vuosina 2005-2009. Osallistujille luvattiin jo noin 40 euron liittymismaksulla jopa 110000 euron tuotto. Edellytyksenä oli, että ohjelmaan saadaan mukaan vähintään 100000 ihmistä. GPP:n jäsenelle myös luvattiin 2000 euron bonus jokaisesta tämän hankkimasta uudesta jäsenestä. Ohjelmaa markkinoitiin muun muassa netissä.

Syyttäjän mukaan kyseessä oli 65-vuotiaan oululaismiehen petostarkoituksessa kehittämä pyramidihuijaus, jonka osallistujat eivät saaneet sijoituksilleen tuottoa ja menettivät sijoittamansa rahat. Syytteen mukaan osallistujille aiheutuivat yhteensä ainakin 800000 euron menetykset.

Ei näyttöä tahallisuudesta

GPP-eläkevakuutusohjelmaan lukuisia jäseniä hankkinut oululaismies kiisti syytteet. Hän kertoi, ettei millään tavoin toiminut ohjelman kehittäjänä, vaan ainoastaan aktiivisena jäsenenä. Miehen mukaan hän oli muita jäseniä auttaakseen ottanut heiltä rahaa ja tilittänyt ne edelleen GPP:lle. Mies vakuutti toimineensa täysin vilpittömästi ja kiisti, että GPP:ssä olisi pyramidipelin piirteitä.

Muut jutussa vastaajina olleet seitsemän henkilöä hankkivat uusia jäseniä ja keräsivät näiltä maksuja tileilleen. Suuri osa rahoista siirrettiin eteenpäin ulkomaisille tileille. Syyttäjän mukaan nämä vastaajat eivät tienneet, että GPP:ssä oli kyse pyramidihuijauksesta. Heitä syytettiin kuitenkin rahankeräysrikoksesta.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet. Oikeuden mukaan jutussa ei ollut näyttöä siitä, että vastaajat olisivat toimineet tahallaan lainvastaisesti tai että oululaismies olisi kehitellyt rahankeräyksen petostarkoituksessa. GPP:tä oikeus ei pitänyt lain tarkoittamana kiellettynä pyramidipelinä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat