Syytteet lasten teippauksesta nurin – juttu jatkunee hovissa

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet helsinkiläispäiväkodin lasten teippausjutussa.

Kahta lastenhoitajaa syytettiin pahoinpitelystä ja päiväkodin silloista johtajaa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjä vaati kolmikolle sakkoja.

Oikeuden mukaan teippauksesta ei ole voitu osoittaa syntyneen vahinkoa lapsille eikä aikomuksena ollut pahoinpitely. Lisäksi lasten liikkumisvapautta oli rajoitettu vain lyhyen aikaa, ja lapsia hoidettaessa voi muutenkin joutua rajoittamaan liikkumisvapautta.

Päätöksen perusteluissa todetaan, ettei oikeuden tehtävä ole ottaa kantaa siihen, onko teippaaminen hyväksyttävä menetelmä lastenhoidossa.

Päiväkodin silloinen johtaja vapautettiin syytteistä, koska hän oli selkeästi ilmaissut keskusteluissa hoitajien kanssa, että teippaaminen on kielletty.

Yksi- ja kaksivuotiaat lapset teipattiin ruokailutilanteessa pöytään ja tuoliin toissa vuonna Tomtebon päiväkodissa.

Lastenhoitajat myönsivät teippauksen, mutta eivät pahoinpitelyä. He eivät työskentele enää Helsingin kaupungin ruotsinkielisessä päivähoidossa.

Syyttäjä hakee hovin kantaa

Kihlakunnansyyttäjä Tove Myhrberg aikoo todennäköisesti valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

- Minun mielestäni tämä on asia, johon olisi hyvä saada myös hovioikeuden kanta. Sillä on lasten lisäksi yleisempääkin merkitystä, miten teko arvioidaan oikeudellisesti, Myhrberg sanoo.

Toista hoitajaa avustanut asianajaja Pekka Kolppanen pitää tuomiota hyvin perusteltuna.

- Päämies oli tyytyväinen, kuten arvata saattaa, asianajaja, varatuomari Kolppanen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat