Syyttäjät luopuivat Turun lahjusoikeudenkäynnistä

Valtionsyyttäjä Matti Nissinen ja kihlakunnansyyttäjä Tommi Teuri ovat luopuneet kauppaneuvos Matti Koivurintaan ja Turun entiseen verojohtajaan Erkki Jääskeläiseen kohdistetuista kaikista lahjussyytteistä ja vaatimuksista.

Syyttäjien päätös oli yksimielinen. Nissinen sanoo, että riittävää näyttöä syytteiden ajamisen jatkamiseksi ei enää ole.
-Oikeudessa on todistelulla kertynyt enemmän näyttöä esitettyjä syytteitä vastaan kuin niiden puolesta. Ei ole odotettavissa, että vielä esittämättä oleva todistelu kartuttaisi näyttöä syytteiden tueksi, hän sanoo. Koivurinnan syyte on perustunut Jääskeläisen esitutkinnassa ja julkisuudessa kertomaan. Oikeudessa Jääskeläinen on pyörtänyt nämä puheensa ja kertonut ensimmäisen kertomuksensa antamisen syistä uskottavasti.

Nissinen katsoo, että Koivurinta on ollut kiistämisessään johdonmukainen. Mitään muuta seikkaa ei ole tullut esille, jota kautta Koivurintaa voitaisiin yhdistää Jääskeläisen lahjomiseen.
-Kaikilta osin on jäänyt näyttämättä, että Koivurinta olisi väitetyin tavoin pyrkinyt vaikuttamaan Jääskeläisen virkatoimiin verojohtajana, hän kiteyttää. Syyttäjä luopuu samalla kaikista Jääskeläisen virkatoimien moitittavuutta koskeneista väitteistä. Syyttäjälle ei kuulu ryhtyä arvioimaan hänen menettelyään muusta kuin rikosoikeudellisesta näkökulmasta.

Matintalon kaupasta annettu tuomio eri juttu

Nyt tehdyllä lahjusjutun ratkaisulla ei ole otettu mitään kantaa Matintalon kaupasta Turun hovioikeudessa tammikuussa 1996 annetun tuomion sisältöön ja perusteisiin Lahjusjutussa Nissinen vaati Koivurinnalle rangaistusta lahjomisesta ja törkeästä lahjuksen antamisesta ja Jääskeläiselle törkeästä lahjuksen ottamisesta. Jääskeläiseltä vaadittiin lahjuksen arvona 200 000 markkaa. Koivurintaa epäiltiin lahjuksien antamisesta Jääskeläiselle Matintalon kauppojen yhteydessä vuosikymmenen vaihteessa ja kahden asunto-osakkeen kaupan yhteydessä.

Syyttäjä katsoi lahjusjutussa, että Koivurinta asetti Matintalon kaupassa ehdoksi 10 prosentin omistusosuuden myymisen Jääskeläiselle ja että tämä hyötyi 6000 markan osakesijoituksesta 800 000 markkaa. Toisen syytekohdan mukaan Jääskeläinen myi 1992 kaksi asunto-osaketta 650 000 markalla Koivurinnan yhtiöille ja hyötyi siitä 200 000 markkaa. Lahjusjutun pääkäsittely alkoi viime maanantaina. Siinä kuultiin neljän päivän aikana molempia vastaajia suullisesti ja 13 todistajaa. Koivurinta ja Jääskeläinen kiistivät jyrkästi syytteet. Käsittelyn oli määrä jatkua ensi viikolla, mutta tilanteen muututtua käräjäoikeus kokoontuu maanantaina päättämään jutun.

Lahjusjutun tutkimukset alkoivat apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen tekemästä tutkimuspyynnöstä, ja ne liittyivät Matintalon kaupan oikeudenkäynnin yhteydessä tulleisiin seikkoihin. Laajat tutkimukset venyivät pitkään. Syytekirjelmästä tehtiin kolme versiota. Valtakunnansyyttäjän virastosta juttua tuli hoitamaan valtionsyyttäjä Matti Nissinen.

Lue myös:

    Uusimmat