Syyttäjän todistajat puhuvat ulkopuolisen läsnäoloa vastaan Ulvilan murhassa

Ulvilan murhajutun syyttäjät pyrkivät usein teknisin todistein osoittamaan, ettei kehityspäällikkö Jukka S. Lahden surmapaikalla ole ollut vaimon väittämää ulkopuolista hyökkääjää vaan että murhaaja on leski itse.

Poliisi on kuullut myös kahta pariskunnan lasta. Heidän kertomuksensa todentaa vain vanhempien välistä riitaa; ulkopuolisesta hyökkääjästä ei ole mainintaa.

Poliisitodistaja esittää, ettei tontilta ole löytynyt mitään ulkopuolisen jättämiä poistumisjälkiä.

Samoin syyttäjä aikoo kuulla poliiseja verijäljistä. Niistä voidaan syyttäjän mukaan päätellä, että Lahti vuosi verta kymmeniä minuutteja, ei vain kolme minuuttia, jolloin vaimo soitti hätäpuhelun.

Keskusrikospoliisin äänitutkija esittää hätäpuhelutallenteen perusteella, ettei surmatalossa ollut puhelun aikana ulkopuolista hyökkääjää, vaikka leski niin väittää.

Lääkäritodistajan avulla syyttäjä pyrkii osoittamaan, että leski pelkäsi pariskunnan lasten paljastavan jotain hänen kannaltaan raskauttavaa. Pariskunnan neljä alle kymmenvuotiasta lasta olivat murhan aikaan kotona. Ainakin yksi lapsista ilmeisesti näki isänsä kuolinkamppailua.

Satakunnan käräjäoikeus aloitti murhan oikeuskäsittelyn tänään valmisteluistunnolla. 45-vuotias syytetty kiistää syyllistyneensä tekoon. Poliisin mukaan hän on tunnustanut teon esitutkinnassa kuulustelussa, jossa hänen asianajajansa ei ollut läsnä.

Katso Tuula Malinin raportti Porista

Lue myös:

    Uusimmat