Syyttäjä vaatii pitkiä tuomioita äidin palkkamurhajutussa

Helsingin käräjäoikeudessa jatkuu oikeudenkäynti, jossa viisi nuorta on syytteessä Helsingin Pasilassa asuvan naisen murhan yrityksestä. Syyttäjä Eija Velitski vaatii 16-vuotiaalle tytölle tuomiota murhan yritykseen yllyttämisestä, kolmelle miehelle murhan yrityksestä ja yhdelle avunannosta tekoon.

Tytön äitiä ammuttiin varsijousella päähän helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa viime tammikuussa. Äiti ei saanut vakavia vammoja.

Juttua käsiteltiin viimeksi huhtikuussa. Silloin katsoi välituomiossa syytetyt tekijöiksi ja oikeus passitti kolme syytetyistä mielentilatutkimukseen. Tutkimusten mukaan kaksi oli syyntakeisia ja yksi syyntakeeton.

Syyntakeinen tarkoittaa sitä, että henkilö on tekohetkellä ymmärtänyt mitä teki. Syyntakeeton taasen sitä, ettei ymmärrystä ole.

Tutkimuksen mukaan syyntakeisia olivat syytteen mukaan äitinsä palkkamurhan tilannut 16-vuotias tytär ja toinen asuntoon menneistä miehistä. Sen sijaan toinen asunnossa olleista miehistä katsottiin syyntakeettomaksi.Syyntakeeton oli se, joka ampui äitiä varsijousella.

Mielentilatutkimusten yksityiskohdat puitiin suljetuin ovin. Salissa kävi kuitenkin ilmi, että 16-vuotiaalle on nyt määrätty mielenterveydellistä hoitoa. Syyntakeettomaksi todetulla ampujalla oli häiriöitä psyykkisessä tilassa ja hän on nyt mielenterveyslain nojalla tahdosta riippumattomassa hoidossa.

Mies tuotiin saliin kahden vartijan saattamana ja esimerkiksi hänen lenkkitossuistaan oli poistettu nauhat.

Tyttärelle vaaditaan 7 vuoden tuomiota

Vaikka oikeus on katsonut välituomiossa syytetyt syyllisiksi, se ei ole ottanut kantaa rikosnimikkeisiin eikä rangaistuksen pituuksiin.

Syyttäjä vaatii murhan yllytyksestä ja muista rikoksista syytetylle tyttärelle seitsemän vuoden tuomiota. Toiselle asunnossa olleelle miehelle vaaditaan kymmenen vuoden tuomiota, kun taasen syyntakeettomalle ei mitään. Jos henkilö katsotaan syyntakeettomaksi, häntä ei voida tuomita vankeuteen.

Syyttäjä vaatii suunnitelmassa mukana olleelle kolmannelle miehelle niin ikään kymmentä vuotta sekä avunannosta syytetylle viidennelle neljän vuoden tuomiota.

Rikoksen kohteeksi joutunut äiti vaati ankaria rangaistuksia. - Hänelle on vasta nyt alkanut realisoitua, että hän on selvinnyt tilanteesta oman ketteryytensä ja nopeutensa ansiosta. Hän käy edelleen asiaa läpi, äidin avustaja selvitti.

16-vuotias on myöntänyt yllytyksen tapon yritykseen. Asianajajan mukaan oikea rangaistus olisi alle neljä vuotta.Myös muut syytetyt pitivät syyttäjän vaatimuksia liian kovina.

Oikeus antaa päätöksen jutussa 29. elokuuta.

Lue taustaa oikeudenkäynnistä:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat