Syyttäjä vaatii Kailajärvelle viiden vuoden tuomiota

Pyramidihuijaus WinCapitan puiminen alkoi tänään Vantaan käräjäoikeudessa.

Kihlakunnansyyttäjä Mika Appelsin vaatii päätekijäksi epäillylle Hannu Kailajärvelle vähintään viiden vuoden vankeustuomiota törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Hänet vapautettiin tutkintavankeudesta vuoden 2009 lopussa.

Syytteessä on myös nainen, jonka epäillään toimineen Kailajärven avustajana. Hän kiistää tehneensä itsenäisesti mitään, vaan kaikki hänen nimissään klubin jäsenille lähetetyt viestit olivat täysin Kailajärven ohjeistuksen mukaisia.

- Se, että viestit olivat allekirjoitettu hänen nimellään ei tarkoita, etteikö niitä olisi kirjoittanut Hannu Kailajärvi, naisen avustaja kiisti syytteen.

Syyttäjä vaatii naiselle samoista rikoksista vankeusrangaistusta.

"Kyseessä oli valuuttakauppakassa"

Valmistusistunnossa kartoitetaan osapuolten väliset riidattomat ja riitaiset asiat. Riitaisia asioita on paljon, ilmeni istunnossa.

Ennätyksellisen laajan petosjutun valmisteluistunto alkoi pohdinnalla, tuliko WinCapitan toiminnasta muuta tuottoa kuin mitä klubin jäsenet siihen sijoittivat. Klubin jäsenten käytössä oli muun muassa tietokonejärjestelmä, jonka uskoteltiin tekevän valuuttakauppaa. Lisäksi klubin varoja sijoitettiin vedonlyöntiin, josta puolustuksen mukaan saatiinkin hetkellisesti tuottoa.

Hannu Kailajärven puolustus myöntää, että kaikkiaan klubin toiminta oli tappiollista.

Puolustus ja syyttäjä ovat eri mieltä myös siitä, miten klubia markkinoitiin. Puolustuksen mielestä klubi ei väittänytkään käyvänsä valuuttakauppaa. Syyttäjän mukaan klubin lähettämässä tiedotteessa taas mainostettiin juuri valuuttakauppaa.

- Kyseessä oli valuuttakauppakassa. Siitä on informoitu jäsenistöä, että kyseessä on nimen omaan laskennallinen kassa, Kailajärven asianajaja Raine Sorsa sanoi oikeudessa.

Kailajärvi: Kyseessä oli futuuri!

Myös Kailajärvi halusi sanoa sanansa väitetystä valuuttakaupasta.

- Tiedotteessa kerrotaan selväsanaisesti, että klubi ei käy valuuttakauppaa jäsentensä varoilla. Samalla kerrotaan, että klubi sijoittaa osan varoistaan valuuttakauppaan. Se on futuurimuodossa, sijoittaa. Siinä ei kerrota koska sitä tapahtuu. Tarkoitus oli sijoittaa.

Syyttäjä on kuitenkin asiasta eri mieltä. Valmisteluistunnossa ilmi käyneitä näkemyseroja käydään myöhemmin läpi varsinaisessa oikeudenkäynnissä, joka alkaa keväällä.

Päähaaran oikeudenkäynti kestänee ensi syksyyn.

Lue myös:

    Uusimmat