Syyttäjä vaatii insuliinisurmasta kymmenen vuoden rangaistusta

Kahta Lehtimäen opiston yöhoitajaa syytetään cp-vammaisen naisen kuolemasta. 21-vuotias nainen surmattiin insuliinin yliannostuksella. Hän ei sairastanut diabetesta.

Syyttäjä vaatii Lehtimäen opiston heinäkuisesta insuliinikuolemasta yöhoitajille vähintään kymmenen vuoden rangaistusta taposta. Vaihtoehtoisena syytteenä on törkeä kuolemantuottamus ja törkeä pahoinpitely, joista vaaditaan vähintään kahdeksan vuoden vankeutta.

Seinäjoen käräjäoikeus päätti tänään oikeudenkäynnin aluksi, että asia käsitellään suljetuin ovin. Haastehakemus määrättiin kuitenkin osittain julkiseksi.

Kahta opiston yöhoitajaa syytetään nuoren CP-vammaisen naisen kuolemasta. Hoitajat ovat olleet vangittuina elokuun lopulta asti. Nuorempi syytetyistä saapui oikeuteen punaiseen hupulliseen takkiin verhoutuneena. Vanhempi syytetty ei peitellyt päätään. Myös uhrin perhe oli paikalla asianomistajana.

Insuliinilla yritettiin rauhoittaa

Lehtimäen erityiskansanopisto

Uhri majoittui 10. heinäkuuta asuntovalmennusasuntolassa Lehtimäen opistolla. 51-vuotias yöhoitaja valvoi asuntolaa. Syyttäjän kuvauksen mukaan hoitaja pyysi nuorempaa kollegaansa tulemaan asuntolaan ja tuomaan mukanaan rauhoittavaa lääkettä. 35-vuotias hoitaja työskenteli toisaalla opistolla.

Syytteen mukaan yöhoitajat olivat kääntäneet sängyssä olleen rauhattoman naisen selälleen ja pitäneet häntä käsistä ja jaloista kiinni. Nuorempi syytetyistä pisti vastustelevaan uhriin insuliinia kertakäyttöisellä insuliinikynällä. Tämän jälkeen 35-vuotias poistui asuntolasta ja vanhempi syytetty jäi sinne aamuseitsemään asti.

Uhri löydettiin kuolleena sängystään kello 7.05. Kuolinsyy oli insuliinimyrkytys.

Tapposyytettä syyttäjä perustelee sillä, että hoitajien on täytynyt käsittää, että heidän teostaan varsin todennäköisesti seuraa kuolema. 21-vuotias kehitysvammainen nainen ei sairastanut diabetesta, ja insuliinin antamisen jälkeen hän jäi vaille asianmukaista valvontaa.

51-vuotiaan asianajaja Mika Kinnunen kertoi perjantaina, että hänen päämiehensä kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Salaaminen jakaa mielipiteet

Salaista oikeudenkäyntiä pyysivät uhrin omaiset. Myös 35-vuotias syytetty yhtyi pyyntöön. Syyttäjä ja 51-vuotias syytetty olisivat sallineet yleisön läsnäolon käsittelyssä.

- Oikeudenkäynnin julkisuus on pääsääntö. Pitäisi erottaa salassa pidettävät asiat, mutta muuten käsitellä julkisesti, Kinnunen sanoi ennen oikeudenkäyntiä.

Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Anne Heimola perusteli salaamista oikeudenkäynnin julkisuutta koskevalla lailla. Lokakuussa voimaan tulleen lainkohdan mukaan oikeudenkäynti voidaan pitää kokonaan tai osittain suljettuna, jos asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja ihmisen terveydentilasta tai vammaisuudesta.

Oikeudessa kuullaan todistajina muun muassa lääkäreitä, jotka kertovat insuliinin vaikutuksista ja sen käytöstä rauhoittamistarkoituksessa.

Oikeudenkäynti jatkuu vielä huomenna.

(Huomenta Suomen uutiset 11.12.2007)

(5.9.07)

(19.9.07)

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat