Syyttäjä vaatii elokuva-Mandarteille vankeutta

Elokuva-alaan liittyvän talousrikosjutun puinti on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii tuottajapariskunta Pekka ja Pamela Mandartille vankeutta ja kuuden vuoden liiketoimintakieltoa.

Molempia syytetään kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja Pamela Mandartia lisäksi törkeästä petoksesta. Epäillyt kiistävät syytteet.

Syyttäjän mukaan Pamela Mandart olisi johtanut rahoitusyhtiötä harhaan toimittamalla sille muun muassa perusteettomia laskuja. Laskuja vastaan se sai rahoitusyhtiöltä rahaa. Lisäksi pariskunta on syyttäjän mukaan nostanut toisesta yhtiöstään useita satojatuhansia euroja omaan käyttöön, vaikka yhtiön varat ovat olleet miinuksella.

Pamela Mandart puolestaan painotti, ettei kyse ole ollut harhaanjohtamista, vaan kaikki projektit ovat todellisia, joista rahoitusyhtiötä on laskutettu. Omaan käyttöön nostetut varat pariskunta taas katsoo olleen heidän palkkojaan.

Pitkiin elokuviin keskittynyt Mandart Entertainment ja dokumentteja tuottanut Mandart Production menivät konkurssiin vuonna 2007.

Mandartien elokuvia ovat muun muassa musiikkidraama Keisarikunta sekä perhe-elokuva Unna ja Nuuk.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat