Syyttäjä vaatii ankaria rangaistuksia nuuskajutun nokkamiehille

Syyttäjä vaatii kahden vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia suuressa nuuskaoikeudenkäynnissä. Salakuljetusjutun käsittely alkoi Pietarsaaressa tänään.

Nuuskan salakuljetuksesta ja törkeistä veropetoksista luettiin syytteet kolmelle miehelle. Syyttäjän mukaan he toivat maahan yhteensä lähes 575 000 purkkia nuuskaa vuosina 2001-2006. Miehet hakivat osan nuuskasta Ruotsin Haaparannasta. Osa toimitettiin eri puolille Pohjois-Suomea, josta miehet sen noutivat. Kaikkiaan nuuskaa tuotiin Suomeen liki 1,5 miljoonan euron edestä.

Syyttäjä Lilja Limingoja vaati kahdelle päätekijälle vähintään kahta vuotta ehdotonta vankeutta. Kolmannelle miehelle hän vaati vähintään puolen vuoden ehdollista vankeustuomiota. Lisäksi syyttäjä vaati miehiä korvaamaan valtiolle yhteisvastuullisesti runsaat 300 000 euroa rikoksen tuomaa hyötyä.

Suomen suurimman nuuskajutun käsittely jatkuu tiistaina. Silloin luetaan syytteet yhdeksälle nuuskan jälleenmyyjälle. Nuuska kaupiteltiin tiskin alta pohjalaisilla huoltamoilla ja kioskeissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat