Syyttäjä: Sisäpiiritieto auttoi Suomen Pankin ja Liedon ryöstöissä

Kansainvälinen rikollisliiga sai sisäpiiritietoa niin Suomen Pankin onnistuneessa raharyöstössä puolitoista vuotta sitten kuin yritykseksi jääneessä Liedon ryöstössä. Liiga oli värvännyt apureikseen kaksi G4S -rahankuljetusyrityksen työntekijää. Rikosten oikeudenkäynti alkoi tänään Turun vankilassa valmisteluistunnolla.

Suomen Pankin Turun konttori ryöstettiin helmikuussa 2007. Ryöstöä oli syytteiden mukaan suunniteltu syyskuusta 2006. Liiga oli värvännyt vartiointiliikkeen työntekijän, jolta he olivat saaneet yksityiskohtaista tietoa yrityksen toiminnasta ja arvokuljetuksista. Miestä oli tavattu useampaan kertaan.

- Ilman sisäpiiritietoa Suomen Pankin ryöstöä tai Liedon ryöstöyritystä ei olisi kyetty toteuttamaan, valtionsyyttäjä Mika Illmantotesi.

Ryöstöä oli myös valmisteltu huolella. Liiga oli hankkinut Turusta asunnon tukikohdaksi ja kaksi autoa.

Ryöstö toteutettiin 16. helmikuuta. Neljä syytettyä meni yhdessä mahdollisesti tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden kanssa kahdella autolla tekopaikalle. Toinen auto parkkeerattiin Suomen Pankin vieressä olevan kiinteistön pihamaalle. Kommandopipoihin naamioituneet miehet olivat varustautuneet aseella, räjähteellä ja sorkkaraudalla. Miehet kiipesivät mukanaan tuomien tikkaiden avulla aidan yli Suomen Pankin pihamaalle ja uhkasivat kahta vartijaa aseella. Vartioiden kädet sidottiin nippusiteillä, jonka jälkeen kuljetuslaatikot rikottiin ja miehet pakenivat paikalta.

Poliisi sai ryöstöstä automaattisen hälytyksen, mutta se viittasi ryöstöön pankkisalissa, ei lastauslaiturilla. Ryöstäjät ehtivät karkuun.

Suomen pankin ryöstösaalis oli noin 1,5 miljoonaa euroa. Lastauslaiturille jäi seteleitä 14 kiloa.

Suomen Pankin ryöstöstä on syytteessä kahdeksan miestä.Varsinaiset ryöstäjiksi epäillyt ovat ruotsalaisia. Suomalaiset ja virolaiset olivat enemmän tai vähemmän apumiehiä.

Liedon ryöstö jäi yritykseksi

Oikeudenkäynnin toisessa haarassa on kyse Liedossa lokakuussa 2007 tapahtuneesta ryöstöyrityksestä. Poliisi oli

epäiltyjen perässä ja esti niin ikään G4S-yrityksen rahankuljetusautoon suunnitellun ryöstön.

Myös tässä jutussa liiga sai sisäpiiritietoja rahakuljetusautojen koodeista, reiteistä ja aikatauluista. Liiga tarkkaili ja tutki arvokuljetusautojen toimintaa ja harjoitteli ajoreittejä useaan otteeseen. Ajoneuvoja oli hankittu useita.

Alun perin ryöstö piti toteuttaa toukokuun lopussa 2007, mutta sillä kerralla jutusta luovuttiin yhden epäillyn paljastumisen johdosta.

Syyskuussa 2007 liiga oli vuokrannut asunnon, jossa miehet olivat oleskelleet. Miehillä oli aseita, räjähteitä, häirintälaitteita, valvontakamera, suojaliivejä, kommandopipoja, nippusiteitä, käsirautoja, puhelinten prepaid-kortteja ja paossa käytettäviä renkaiden puhkomiseen tarkoitettuja piikkejä.

Toisen kerran ryöstö piti toteuttaa syyskuun lopussa, mutta tuolloin liigalta puuttui autoja.

Kolmas yritys oli 24. lokakuuta, mutta tuolloin osa epäillyistä oli saapunut rikoksentekopaikalle liian myöhään.

Neljäs yritys oli vuorossa 31. lokakuuta. Kaksi virolaista miestä oli saapunut suunnitellun ryöstöpaikan läheisyyteen väärällä nimellä vuokratulla kuorma-autolla, johon oli rakennettu piilorakennelma pakomatkaa varten.

Neljä muuta tuli väärillä kilvillä varustetulla henkilöautolla. Auran ABC-asemalla kuorma-autosta oli siirretty aseet henkilöautoon ja kuormuri oli ajanut Oripäähän, josta pakomatkan piti alkaa.

Henkilöautolla oli ajettu Lietoon hautausmaan parkkipaikalle, jossa miehet olivat tarkkailleet arvokuljetusauton saapumista. Kun rahankuljetusauto oli tullut lähelle, miehet olivat saaneet viestin ja lähteneet kahdella autolla liikkeelle. Autoissa oli kaksi rynnäkkökivääriä.

Tässä vaiheessa liigan perässä ollut poliisi iski ja keskeytti rikoksen. Kolme miehistä jäi kiinni hautausmaan tuntumassa ja kuorma-auton kuljettaja Oripäässä. Kaksi miehistä pääsi pakenemaan, mutta he jäivät kiinni myöhemmin.

Oikeudenkäynti alkaa varsinaisesti maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat