Syyttäjä: Sahatavaraa vietiin Egyptiin - johtajat vetivät välistä 15 miljoonaa

Syyttäjä Tuomas Soosalun mukaan Rets Timberin petosvyyhdissä on kyse on viidestätoista miljoonasta eurosta.

- Toki se jakautuu useammalle vuodelle alkaen vuodesta 90-luvun alkupuolelta, Soosalu jatkaa.

Rets Timber oli aikanaan Stora Enson ja UPM:n yhteistyöyritys, joka kävi kansainvälistä sahatavarakauppaa. Nykyinen nimi on Mena Woods ja Stora omistaa sen kokonaan.

Tutkinta alkoi ilmiantokirjeestä, joka tuli yhtiön hallitukselle toukokuussa 2009.

Petosvyyhti liittyy Egyptin vientiin. Syytteessä on seitsemän henkilöä, joista neljä on suomalaisia. Yksi syytetyistä on egyptiläinen, eikä häntä ole saatu syytteeseen.

Retsillä työskenteli aikanaan neljä syytettyä. Syyttäjän mukaan heillä oli kaksoisrooli Retsin kustannuksella.

Syyttäjä Soosalun mukaan silloisen johtajat vetivät kaupoissa välistä ja ohjasivat siitä saatua hyötyjä itselleen. Tässä käytettiin tekaistuja ja ylimääräisiä laskuja sekä tarpeettomia välikäsiä rahtauksessa. Petokset ulottuivat myös puutavaraostoihin Venäjältä ja Baltiasta.

Syyttäjän mukaan toiminta suunniteltua.

Kaikki syytetyt kiistivät syytteet jyrkästi. Heidän mukaansa laskut eivät ole tekaistuja.

Aikanaan Rets Timber oli esillä niin sanotussa Arctic Sea -mysteerissä. Laiva oli 2009 viemässä Rets Timberin puutavaralastia Suomesta Egyptiin, kun se ilmeisesti kaapattiin.

Edelleenkään ei tiedetä mitä oikein tapahtui, eikä petosoikeudenkäynnillä ole mitään yhteyttä kyseiseen laivaan.

Lue myös:

    Uusimmat